Matka maata pitkin Intiaan
Taustaa
Matka maata pitkin Intiaan -kuvatarinaesitys pohjautuu valokuvaaja Tuukka Rönkön Aasiaan tekemälle pitkälle matkalle. Elokuun 2004 ja toukokuun 2005 välillä Rönkkö kulki maata pitkin Intiaan ja takaisin. Lähes yhdeksän kuukautta kestäneen matkan aikana Rönkkö matkusti junilla, busseilla, autoilla, pyörillä, hevosilla, traktoreilla, kanootilla, mopedilla ja kävellen, eläen paikallisten keskuudessa ja kuvasi sekä jututti ihmisiä hyvin erilaisissa maissa.
Hänen reittinsä kulki Venäjän kalastajakylien, Mongolian äärettömän aron, monikasvoisen Kiinan, Tiibetin syrjäisten luostareiden ja Pakistanin vuorten yli elämää täynnä olevaan Intiaan ja edelleen Nepalin vuoristokyliin. Paluumatka kulki Iranin, Turkin, Romanian, Moldovan ja Ukrainan kautta Puolaan ja Baltian läpi Suomeen.
Idea
Matka maata pitkin Intiaan kuvatarinaesitys on monikulttuurinen opetus- ja elämyskokonaisuus, joka vie katsojansa kulkemaan reppu selässä Aasian halki. Rönkön kuvat ja matkalla nauhoitetut äänet tuovat katsojalleen palan elämää tuhansien kilometrien takaa. Yleisö pääsee tarinoiden myötä sukeltamaan paikallisten ihmisten arkeen ja kohtaamaan täten vieraitten kulttuurien kirjon ja monimuotoisuuden.
Rönkkö vie katsojansa mukaan salakuljettajien junaan, pomppimaan hädin tuskin kasassa pysyviin vanhoihin linja-autoihin, vaeltamaan sydäntä sykähdyttäviin vuoristomaisemiin ja melomaan viidakkojoille. Kuvat ja tarinat kuljettavat vanhojen lamojen vieraaksi luostareihin, maanviljelijöiden traktoreiden kyytiin, laulamaan kyläkouluihin ja aterioimaan ihmisten koteihin.
Tavoitteet ja merkitys
Kuvien, äänten ja tarinoiden kautta katsoja pääsee tutustumaan elämään useissa Aasian maissa. Katsoja saa huomata kuinka erilaisissa olosuhteissa ihmiset elävät ja pääsee tutustumaan heidän arkeensa. Kuvat kertovat sanomaa ihmisten yhtäläisyydestä ja samanarvoisuudesta kaikkialla maailmassa.
Kuvatarinaesityksellä on vahva kehitysyhteistyöhön kiinnittynyt motiivi. Kuvat ja äänet välittävät katsojalle maailman köyhimpiin lukeutuvien maiden ihmisten arkipäivää. Luonnonkauneus yhdistettynä yksinkertaisiin elämänpuitteisiin välittyvät vahvasti kuvista. Esitys toimii mainiosti osana kansainvälistä kasvatusta ja antaa oppilaille varmasti keskustelemisen ja pohdinnan aiheita. Esitys linkittyy helposti esimerkiksi maantiedon, uskonnon, elämänkatsomustiedon, historian ja äidinkielen opetukseen.
Käytännön toteutus
Matka maata pitkin Intiaan kuvatarinaesitys on helposti siirrettävissä. Esityksen vaatima kalusto on diaprojektori, valkokangas ja äänentoistolaitteisto, johon voidaan liittää kannettava md-soitin (esiintyjä tuo mukanaan) sekä mikrofoni. Lisäksi tarvitaan täysin pimeä auditorio, juhlasali tai iso luokkahuone.
Suosittelen teille kestoltaan 100-120 minuutin (tuplatunti) esitystä, joka koostuu kuvien, äänien ja tarinoiden lisäksi vuorovaikutteisesta keskustelusta oppilaiden kanssa. Esityksestä voidaan pitää myös pidempiä versioita ja keskustelulle voidaan jättää enemmän aikaa.
Rönköllä on vankka kokemus esiintymisestä erikokoisissa ja -tyylisissä tapahtumissa ympäri Suomea sekä ulkomailla. Esitys koostetaan laajasta materiaalista ottaen huomioon tapahtuman luonteen, yleisön määrän ja tilan vaatimukset. Esitys on mahdollista pitää niin 10 hengen ryhmälle kuin myös 400 hengelle, kestoltaan 30 minuutin – neljän tunnin mittaisena.
Matka maata pitkin Intiaan kuvatarinaesityksen hinta on 250 euroa +ALV(22%)
(2 oppituntia, hintaan lisätään mahdolliset matkakulut).