Vaella Laella

OssiBussin uuden elämän kunniaksi halusimme tehdä viimeisenä Kirgiisian viikkonamme retken orpokotiin Bishkekissä. Ja koska Ossin ympärillä on aina uteliaita, innokkaita ja luovia Ystäviä, niin nytkin meitä oli lopulta kahdeksan taiteilijaa seitsemästä eri maasta matkalla työpajoille!! Bussiyhteisö jälleen täydessä iskussa!

Click here to Blog of AlpineFund about art workshop with OssiBussi

Leikittiin…

…ja maalattiin…

…ja leikittiin lisaa…

..ja rakennettiin pieni omakuvanayttely:

Kiitos energiset pikkuystavat! Laitamme Bussin talviteloille maaliskuulle asti,  loikkaamme itse retkelle Intiaan ja Nepaliin ja OssiBussin tarina jatkuu ensi vuoden puolella!

Valoa***

Kirgiisia otti meidät omakseen heti tänne saavuttuamme. Vuoret, hepat, jurtat, perinnehattuiset miehet, aasit vetämässä heinäkuormia saivat kaikki tuntemaan, että olemme tulleet uuteen maahan. Aika täällä on ollut tapahtumarikasta ja intensiivistä, joten nyt, kun olemmev viittä vaille lähdössä täältä, on oiva hetki tajunnanvirtailla huippuhetket taikka hetkiä muuten vaan kuukausien varrelta…

Ihanat vuoret, ilmaa hengittaa, vaelluksia ja telttailua

Kaikki ei suinkaan ollut aina ruusuista, toisella Kirgiisian viikollamme meidät ryöstettiin. Bussiin murtauduttiin ja sieltä vietiin tuhansien eurojen edestä kamerakalustoa ja äänityslaitteita ja yhtä sun toista, mukaan lukien katolla matkustaneen potkulaudan (jossa luki “Potkaise Unelmaan”).

Poliisikin tuli paikalle säätämään. “Kuukaudessa loydämme tavaranne”. Ei oo näkynyt.

OssiBussin Sydänleikkaus / The Heart Operation of OssiBussi

Ja toinen tarin aon sitten se kun, Bussista hajosi jarrukompressori syyskuussa…

Ensimmäiset kaks viikkoa kompressoria koitti rakennella seitsenvitonen pappa, tuloksena monenmonta uutta reikää Bussin lattiassa, vaan ei kompressoria.

Pitkiä päiviä varikolla, ehti köllötellä…

Lopulta monen mutkan ja ilman-Bussia-retkeilyn jälkeen Gabriel McGyver-kykyineen liitti Bussiin sähkökompressorin ihan itte ja matkasimme 400 kilometriä näillä omatekoisilla jarruilla Karakolista Bishkekiin.

Toisinaan jarrutta ajelu oli jännittävää…

Vaan selvisimme hengissäja kanssakulkijat myos! Kompressorin toimimattomuus ei suinkaan ollut se ainoa ongelma, vaan lisäksi Ossin moottori nieli hulluja määriä öljyä… ja loppukilometreillä se öljy ei sitten enää pysynytkään sisällä.

Intuitioon kannatti luottaa, sillä Bishkekkiin pelastauduttuamme löysimme Mersuhuoltamon, joka otti Ossin suojiinsa ja tuunaili moottoria kokonaisen kuukauden…

Saimme kuulla olevamme autoinemme Ihme: Moottorin nokka-akseli oli katkennut (siis jo 400 kilometriä aiemmin, Karakolissa) ja siitä syystä myöskään jarrukompressori ei toiminut ynnä moottori puolitehoisesti. Mekaanikko sanoi, että tuollaisella moottorilla ei voisi ajaa metriäkään… No, Ossi ilmeisesti kovin halusi päästä Bishkekiin asti.

Ja lopputuloksena, marraskuun 21.päivänä oli kuin olikin uusi Iloisesti Hyrisevä Ossi!! Vanhasta moottorista ei jäänyt jäljelle kuin kuoret. Ja kompresori tuli kuntoon siinä uuden nokka-akselin myötä. Ihme!! Valmiina uusiin seikkailuihin…

Uusi taideyhteiso valmiina iskuun! Featuring Amy Skotlannista ja Emrys Australiasta:)

BerttaJurttaa etsimässä, osa II / Hunting Bertha the Yurt, part II

Kaikenkaikkiaan olemme pystyttäneet neljää jurttaa Kirgiisiassa olomme aikana, nyt alkaa olla jo hallussa työjärjestys ja oikeat otteet! Jokainen retki on ollut Opettavainen ja mikä parasta tarjonnut reitin aitoon kirgiisialaisarkeen sukeltamisen

Vierailut paikallisissa perheissä on antanut rehellisen kuvan kylien elämästä, elämästä siellä missä eletään siskonpedissä koko perhe yhdessä huoneessa. Vieras otetaan aina suurella lämmöllä vastaan, istutetaan pöytään ja eteen tuodaan tuopponen hepanmaitoa, joka on juhlajuomaa. Kovin on kitkerää kitattavaa, mutta kohteliaisuudesta soveliasta saada juotua.

Im in Love with you, Kyrgyzstan… /Rakastan sua, Kirgiisia

Kaiken edellä kerrotun lisäksi olemme päätyneet taikaisiin paikkoihin, tavanneet erityisen monta sielulaista ja kotiutuneet Bishkekiin melkein liiankin hyvin. Koska Bussi on majannut huoltamolla, ensimmäisen kerran vuoteen olemme majoittuneet pariksi kuukaudeksi muualle. Kahdessa kivassa kommuunissa olemme saaneet eloa jakaa ja todellakin, olemme asuneet täällä… rakkaita ihmisiä!

Venajaa ymmartaville tassa linkki paikalliseen paakaupungin tapahtumasivustoon, jonka paasivulle mekin paadyttiin eraan nayttelyn vieraina

Ja aina kun suurkaupunki on käynyt tukalaksi, on voinut tehdä retken vuorille, lähemmäs taikka kauemmas. On tullut vietettyä syyspäiviä ja sitten talvipäiviä kesämökillä (dacha), vierailtua buddhistiyhteisössä vuorikylässä, käveltyä lumessa kivenheitto Kiinan rajalta…

Löysimme myös aivan erityisen Kyzyl-Toon kylän vuorilaaksosta. Sinne on kutsu palata ensi keväänä kera Bussin ja Jurtan. Monenmonta lapsikaveria odottaa jo siellä.

Kolmessa kuukaudessa täällä on ollut kaikki vuodenajat, kesäntanssit ja lumenvalssit. Lempeät muistot ja leveät hymyt.

On se vaan ihme, että puoli vuotta sitten en tiennyt Kirgiisiasta muuta kuin nimen… Nyt maa on muuttunut yhdeksi niistä planeetan Sydänmaista, niistä maista joissa on erityisen helppoa Olla ja jossa asuu erityisen monta hyvää tyyppiä. Nyt Ossi pääsee talviunille pressunsa alle ja sillä tovin mä ja Gabriel loikataan Intiaan ja Nepaliin talvilomille. Kirgiisiassa jälleen sitten ensi maaliskuussa, jolloin jatkuu projekti kera Bussin ja Jurtan.

Kiitos Kaunis Kirgiisia, nähdään taas!!

Kaunista Joulukuuta Ihmiset!

Kirgiisia on jurttien ja nomadiperinteen kaunis maa, täällä ei voi olla kokematta aitoa nomadihenkeä ja parhaimmillaan se on jurtassa!! Jo jonkin aikaa sitten virisi meillä tuuma tuoda jurtta taikka kaksi Bussin katolla Suomeen osana taideprokkistamme ja lasten taidetyöpajakäyttöön.

Aikeet jurtan hankintaan on kevaalla, kunhan oikeat rahoituskanavat loytyvat:) Olemme jo aloittaneet tutkimukset Bertan löytämiseksi ja ennenkaikkea alkaneet opiskella jurttaan liittyviä perinteitä, joita riittää. Jurtta on alun perin ollut paimentolaisperheiden asumus vuoristolaaksoissa; kätevä kokoonlaitetta koti voi aina liikkua sinne missä karjan on paras laiduntaa eli ruoho on vihreintä. Nykyisinkin kesäisin tuhansittain jurttia pystytetään korkeammallekin vuoristoon, ilmasto on siellä kesäisin mieluisa. Kesäleiriä kutsutaan nimellä jailoo ja siellä asutaan tavallisesti huhtikuusta syyskuun loppuun.

Pääsimme yhden päivän aikana tutustumaan jurtan pystyttämiseen ja purkamiseen paikallisessa perheessä Balychissa.

In Kyrgyzstan, in the nomadic land of yurts and beautiful mountains, we came up with the idea to travel back home with a yurt on our roof top… Yurt will be part of our art project and in art camp use later in Finland.
In search of the right one; Bertha the Yurt, we have already learnt a lot about local traditions concerning yurts and handicrafts used in them. Also, we during one day we got to set up and take down a yurt in a local family. So much to learn still, we continue our explorations…

As part of the international world march for Peace, we wanted to make some peaceful action in the capital of Kyrgyzstan. It came out to be a happening for Friendship and Peace on a big Ala-Too Square in the very centre of Bishkek. We were three hours teaching people to make the ribbons of Friendship! Me, Gabriel, Eeva and Christian from Germany entered the square with our box of colourfull strings and Invitation in Russian saying: THIS IS THE DAY OF PEACE! JOIN US TO MAKE A RIBBON OF FRIENSHIP FOR YOURSELF OR FOR YOUR FRIEND. IT IS A FREE WORKSHOP!

so, first we needed to practise a bit… me and Ariane at work:)

Teachers are now Friends and ready for the Square!

Our Magic box of the strings

Tens of people made their ribbons and some more were the audience:)

The link to the page of the World March of Peace and Non-violence: http://www.theworldmarch.org/index.php?secc=october2&acc=verid&octid=160

There is an Amazing project throughout the planet called The World March for Peace and Non-violence.

The World March will begin in New Zealand on October 2, 2009, the anniversary of Gandhi’s birth, declared the “International Day of Nonviolence” by the United Nations. It will conclude in the Andes Mountains (Punta de Vacas, Aconcagua, Argentina) on January 2, 2010.

Look more:

The World March Web Pages

OssiBussi is supporting the March

Also OssiBussi is driving its own route for Peace and Nonviolence, right now we are in Kyrgystan, and going to have an Art Happening especially for the World Peace on 2nd of October near Bishkek.

We need the world of Peace!!!

And because 2nd of October is the Day of Peace and Non-violence we hope that we all could spend at least a moment for Peace together… wherever you are: at work, shopping or in the weddings or funeral… alone or with someboby or in the group,

May there be a moment for Silence and Peace.

You can call it a prayer or meditation or visualisation or just a moment for Peace.

As long as there is inner wars in us there exists the outer ones too…

SO, may it be at 6pm (GTM) around the World, lets create only peaceful thoughts or a thoughtless, warless moment!!!

May the Peace be each step
each meter we travel on earth
May it become a day of fearlessness,
when not a one person would get ready for war or defending oneself,
May the Peace in me, Peace in you lead to
the Peace in villages, countries, worlds…

If I face you without fear, I don’t support arming
but I leave the guns

May we be the Warriors of Peace, Messengers of Light without guns

Today and from now on. 

Peace and Love for you all

Thank You

heii

innostuin piirteleen matkameininkeja kuviksi ja sarjiksiksi… Tassa pari ruutua. Ossin Ystaville tarjoilemme niita jatkossa enemmankin. Eli jos olet vain unohtanut liittya iloiseen Yhdistykseemme niin viela ehtii!! Tassa linkki liittymiseen!

Se on todellakin totta - taalla sita ollaan!

Me olemme nyt sykahdyttavassa Kirgiisiassa ja sydan sanoo tum TUM!, kun joka puolella on valkoisia vuoria ja hymyilevia ihmisia (ja hevosia)!

OssiBussi ylitti rajan 2pv sitten rankassa vesisateessa uiden yli sumuisten vuorten ja yon aikana sade muuttui lumeksi, aamulla paasimmekin sitten tanssimaan valkeuden keskella ja tyontamaan kotiamme liikkeelle paikallisten kanssa. Miten nopeasti kuumottava aavikko voikaan muuttua vuoriston valkeudeksi - elakoon muutos! elakoon elama!

Jo nyt tuntuu vahvasti silta , etta tanne tulee jaatya pitemmaksi aikaa.

Halauksin Karakolista!

***

Is is true - here we are!

We are in amazing Kyrgyzstan and our hearts are beating a lot - here are mountains all around us and lot of smily friendly people.

We crossed the border from Kazastan 2 days ago in the heavy rain over the misty mountains. During the night rain turned to snow and in the morning we were danzing in the white and pushing our home to move with local men. How fast it can change from the hot desert to wonderland of snowy mountains! Hooray for change! Viva la vida!

Now it is feeling that we may stay here looong…

*Kisses from Karakol

We spent maybe around ten days in Almaty area waiting for the Kyrgyz visa. Luckily there were mountains too and surely we were not the only ones waiting for visa to some direction…So, we had nice International Base Camp next to Tian Shan mountains!

Camilles hairdressing day

Christophe, the belgian lawyer and the -give-away- chair from OssiBus

Checking the road out of Almaty…

aaaand so we did… Great Canyon on the way to Kyrgyzstan border (thanks for the advice Jul & Cam)

welcome Fullmoon, Byebye Kazakhstan!!

…Heti eka päivänä Kazakstanissa saatiin tuta nahoissamme mihin oltiin tultu: iltapäivän kuumuudessa astutiin Bussista ulos ja naamalle leuhahti tuuli, joka ei sittenkään ollut mikään vilvoittava tuulonen vaan melkein polttavan kuumaa ja hiekkaista. Uih. Ensikauhua huojensi onneksi Kaspianmeri, jonka aalloista sai vähän helpotusta. Edessä olisi tuhansia kilometrejä Kazakstanin aavikkoa, tietöntä tietä tässä kasvittomassa maastossa, joka hehkuu yli neljänkymmenen asteen lämmössä… Mikä Ihme sai mut tulemaan tänne..??

Tieksikin kutsuttu - kind of road of Kazakhstan 

No, sitä olenkin sitten ihmetellyt näidem viikkojen aikana, kun panokset ja haasteet kovenivat kilometrien myötä.. Ensimmäinen viikko matkattiin ranskalaisten maailmanpyöräilijöitten, Pierren ja Janien kanssa (Kjih, alun perin heidän polkupyörät oli meidän Bussissa jemmassa meren ylityksen ja tullin ajan, mutta kas vain jäivät kyytiin!).

Heti ensiviikolla Kazakstanin tiet esittelivät haasteitaan, hiekkatie oli täynnä pientä reikää, monttua ja kuoppaa koettavaksi. Opimme myöskin, että kestääksemme kuumuuden, paras lähteä tienpäälle auringon noustessa viiden jälkeen. Leiripaikan valinta olikin sitten joidenkin tuntien ajon jälkeen harvinaisen helppoa; sen kun vaan ajaa “tieltä” arolle, jota piisaa silmänkantamattomiin… Aavikon varjoksi rakensimme pressusta Bussin yhdelle kyljelle katoksen, jossa onkin sitten tullut elbailtua pitkiä kuuuuuumia päiviä.. Aavikon rutiiniksi muodostui nämä katoksen rakennushommat ja vesimeloonit…(Viileinä ne ei tietty pysy niinkun ei juomavesikään).

Kodinrakennushommissa - Building up desert home with French  companion 

Siesta 

Coffee for boys 

Sata kiloa aavikkoruokaa - one hundred kilos of emergency food:)

Ranskikset loikkasivat viikon aavikkohikoilun jälkeen Almatyn junaan (yli 60 tuntia junailua, ei kovin herkkua liene sekään ollut). Me jäljellejääneet, jotka siis oltiin mie, Gabriel ja Aylin rytkyttelimme uusiin haasteisiin, joita onkin ollut riittämiin. Eräänä päivänä tie, joka oli ollut vaihteeksi asfalttipintaista, katosi tyystin ja näytti muuttuvan kahtakauheammaksi kuopaksi. Karttaan tie oli kuitenkin merkitty isoimmalla merkillä tässä maassa. Tiedusteltuamme reitistä, todellakin valkeni, että tämä ON päätie ja tälläisema se jatkuu seuraavat parisataa kilometriä. Ei kovin naurattanut, kun tie näytti dynamitti-työmaalta ja Ossiparka oli kuiteskin tarkoitus luotsata noiden monttujen yli. Jonkun kerran lapioitiin tietä ja eräänkin kraatterin kohdalla ihmetellessä sattui juuri kaksi isoa kivilastillista kuorma-autoa ajamaan paikalle ja heiltä saimme kuopan täytteeksi isoja kiviä ja taas matka jatkui.

Tientäyte saapui juur parahiksi - Right on time! Some filling for the road arrived 

Siitä voi sitten tiensä valita - choices of the Life

Mutta Ihmehän se olisi jos Ossi ei olisi moisesta menosta moksiskaan… Kyllähän se vanhalla veikolla jäsenissä tuntuu. Ensinnä oven alta kokonainen metallipalkki kolisi irti. Myöhemmin koko oven kynnys rusahti. Sitten puhkesi ikään kuin harjoittelumielessä yksi rengas, varsin hyvällä tiepätkällä (kyllä vain, yhtäkkiä tie olikin upouutta asfalttia, mutta ei liian kauaa toki.) Seuraavana aamuna kytkinpedaali sanoi plup-plup eikä toiminut lainkaan. Oopsis. Oltiin keskellä-ei-mitään, tiellekin ehkä kilometri. Pienten psyykkausten jalkeen miä ja Aylin työnnettiin ja Gaabo sai jotenkin ihmeesti runtattua auton vaihteille niin että päästiin tielle. Siitä lähtien ajotekniikaksi tuli sitten, että me puskettiin Bussia ja saatiin se käyntiin kolmoselle ja sitten pingottiin bussin perässä jota ei siis enää voinut pysäyttää. Kivat huvit helteessä näillä turisteilla.

Aina kun aattelin, että ei tää nyt voi enää pahemmaks mennä niin jotain kinderiä mutkahti vielä nurkan takaa. Niinpä tän rikkinäisen kytkimen kera ajeltiin taas ihan persreikä-teitä, yhdellä vaihteella siis. Erääsä kohdassa tie oli vaan hiekkakinosta niinkun merenrannalla ois ajanut. Bussi jäi sutimaan ja jumiin. Samalla etapilla oli iso rekka jumissa myös (voi niitä, ajavat kenties samaa reittiä joka viikko!). Saatiin hyvät vinkit rekkamieheltä: voidaan vaihtaa vaihde nostamalla tunkilla eka bussin takarenkaat ilmaan. Onnistui, mutta samaan syssyyn huomattiin että toinenkin takarengas on räjähtämässä. Juhuu… Antaa tulla vaan, kaikki vaan tänne, kyllä korjataan! Jokunen tovi niissä hiekoissa meni ennenkuin oltiin taas liikkeellä. Sinä päivänä saldo oli 12 tuntia ajossa, 80 kilometriä. Työntäen käyntiin ja sitten yhdellä vaihteella, ykkösellä tai kakkosella hietikkoköröttelyä. Nami.

Tavoitteena oli selvitä vikaisella kytkimellä Aralskiin remontoimaan haavereita. Parisataa kilometriä Aralskiin otti pari kokonaista päivää. Aralsk oli saavutus sinänsä ja pitäjästä löytyi autokorjaamo, jossa vietimme seuraavan vuorokauden. Korjaamon poitsut paikansivat kytkimestä tippuneen osan, mutta kertoivat ettei semmoista uutta löytyisi lähimain, mutta voisivat korvata puuttuvan osan omin konstein. What to do, pakkohan täältä on poiskin päästä. Kuitenkin tuntien työn jälkeen paljastui, että auton alla oli tapahtunut melkoista puljausta ja puuttuva osanen oli korvattu rautalangalla.

Mekaanikot breikillä - having the break on carage 

Mini-driver of OssiBussi!

Jokunen tunti lisää ja kello yhdentoista aikaan illalla heput olivat saaneet kytkimen ajokokeiluun. Siinä kokeilussa sitten korjaamon setä ajeli Ossille hivenen liian jyrkästä rinteestä, jonka seurauksena Bussin takaseinä repesi. Itse kytkin oli tullut moninkerroin raskaammaksi (sitä saa nyt puskea melkein kaksin jaloin) mutta aloimme ymmärtää että tämä on nyt parasta mitä täältä voi saada. Seuraava päivä menikin sitten takaseinää korjaillessa ja illan tullen oltiin perin kypsiä ulos Aralskista.

Auuuuu!

Mutta kuten aina, nytkin elämällä oli meille eri suunnitelma: poiketessamme internetissä, tapasimme herttaisen tytön, 21-vuotiaan Marhaban, joka ystävällisesti kutsui meidät kotiinsa. Tottakai! Ossi-Jättiläinen ei mahtunut portista pihaan, vaan sepä ei ollut ongelma, alta aikayksikön perheen isukki oli nykäissyt portin yläpuomin irti ja tervetuloa! Ihana perhe! Ihana lepo! Suihku! Kazakstanilainen koti ja ystävälliset hymyt! Paikallista ruokaa (piti-poimia-perunat-makkaroiden seasta-mutta-ei-se-mitään)! Suloisia pikkuvekkulipoikia! Rauhaa! Maailmankaikkeus päätti taas lahjoa meitä aavikon-näännyttämiä oikein erityishellyydellä. Kiitos Kiitos Kiitos. Todellakin, jo yksi lempeä ihminen voi tehdä maailmasta niin paljon kauniimman!

Huvittavin osa tarinaa on, että kun tapasimme Marhaban, hän oli tullut nettiin etsiäkseen tietoa joogasta (mutta ei ehtinyt sitä etsiä koska törmäsi meihin). Me puolestaan olimme remontoineet Bussia yltä ja päältä mutta ovikynnys oli yhä säpäleinä, joten metallisepän tiesimme lähitulevassa tarvitsevamme: Kas vain, Marhaban isä on metalliseppä ja verstas pihamaalla, Ossi parkkeerasi kaksi metriä verstaan ovelta ja suitsait kynnys on nyt upohieno! Ja Marhaba sai ensitiedot joogasta.

Ossin kynnyspalkki korjauksessa - fixing the doorstep

Aralskin reissun venähtämisestä oli myös se ilo, että törmäsimme OssiBussin pikkusiskoon!!!

Marhaba, Gabriel. Lisa, Johannes ja Aylin

UIH, saksalainen Rosi Car matkustajineen (Johannes ja Lisa) pisti silmään katukuvassa ja sielulaisiahan sieltä taas löytyi! Kaverukset olivat matkalla päinvastaiseen suuntaan (God Bless heidän hiekka-aavikkoajoaan!) ja tulossa siis Kirgiisiasta, josta näimme uijui-niin-kauniita kuvia, että sinne on totta tosiaan mentävä näiden haasteiden jälkeen. Tarvii vuoria, vettä, vihreetä, jurttia!!! Tarvii! Tahtoo!

Aralskista seuraavaan isompaan kaupunkiin Shymkentiin matka kartta sanoo 900 kilometriä ja nyt onkin ollut jännitysmomenttina miten Aralskin poikien tee-se-itse-kytkin kestää. Nyt, sata kilsaa ennen kaupunkia ollaan taas samassa pisteessä kuin ennen korjausta. Eli taas saadaan yks vaihde päälle työntäen ja sillä mennään (kaupunkiajossa, liikennevaloissa tää on aikas jäntskää).

Aavikko on siis haastanut meitä ja Ossia hurjasti, ensisijaisesti päämäääränä on ollut taittaa aavikkokilometrejä. Täytyy todeta, että ossi the bussi on kyllä taika-auto, sillä ilman kytkin autoa harvemmin saa ulos aavikolta ja muutenkin monesta mutkasta on menty Pyhällä Hengellä! Vaikka välillä matkailu tulee jo korvasta ulos, niin Sydän kiittää kyllä urheaa Bussia ja urheaa matkaseuraani, wow.

Perhevierailulla - visiting one Family near Turkistan 

Vaikka maisema tuntuu olevan yksi ja sama tuhansien kilometrien jälkeen, kuitenkin maan henkeen ja historiaan on syntynyt joitakin siltoja: muinoin täällä on ollut vahva shamanistinen perinne. Ei paljon näy eikä kuulu enää, mutta henki liikkuu ja lämmittää. Haukkoja ja kotkia on ahkerasti pyörtänyt Bussin ympärillä, ajoittain todellisina suunnannäyttäjinä. Kavipa leirissa pieni poikueesta hylatty haukanpoikakin joka jo meinattiin evakuoida matkaan mukaan mutta elvytystoimista huolimatta pikkuinen ei selvinnyt muutamaa tuntia pitempaan. Surku… niin pienessa olennossa niin suuri pedon voima!

No mutta.. tarinat Shymkentista eteenpain pian pian!

Yes, we are in Kazakstan, have been crossing the (endless) desert for 10 days in about +45 degrees.. ou yeah and some more thousands of kilometres to go…. Luckily we got some nice French companion for the first week, Janie and Pierre on their cycling journey towards east. Now they are already in Almaty but we still jump up and down on the holey roads of Kazakstan… really, at times roads are just a big Hole… Ossi is a Super Bus in these conditions!!

So what we see from the windows is endlessly empty land desert desert desert… some camels here and there… (so sweet)… This certainly is the time of challenge… But there is always Hope… after next thousand kilmoters it shoul;d be some trees already :)) Heading towards Almaty where Eeva will join us and lets see maybe Kyrgystan next (Mountains, uaah, rivers, waterfalls… waiting for that!!)

More pictures and stories will follow… now we flow on… Love

xxx