Vaella Laella

…ja  uusi aika vei meidat kohti Thessalonikia, jonne matkatessa pysahdimme Kilkisin pikkukaupungissa. Kuten reissu on jo opettanut, oikeat asiat tapahtuvat ja oikeat ihmiset aina kohtaavat, niinpa Kilkisissakin paadyimme maan suurimpaan nuorten taidekeskukseen. Tapasimme organisaation mukavat vapaaehtoistyontekijat Linan ja Alexandran, jotka esittelivat projektimme johtoportaalle ajatuksena jarjestaa 15-18-vuotiaille bussimaalaus-sessio. Talla kertaa virittely kaatui kuitenkin byrokratiaan, mutta mika tarkeinta Linan kautta saimme yhteyden thessalonikilaiseen orpokotiin, jonne meidat kutsuttiin vierailulle tulevana lauantaina.

Lina otti kuvia meista, katso ne taalta!

Paastiin myos Liettualaiselle webbisivulle!

Tuo Kreikan metropoli olikin seuraavana etappina ja sielta loysimme ihmeellisesti kaupungin korkeimmalta paikalta Ossille oivan parkin. Miljoonakaupungin humuista on kiva palata kotiparkkiin vihreaan siimekseen, kun suuri city levittaytyy alhaalla. Taalla missionamme on ennen  orpokoti-vierailua katutaiteilla hattukolehdilla. Toistaiseksi se onkin onnistunut mainiosti iltaisilla tuli-rumpusessioilla kaupungin ytimessa. Puolentunnin tyo tulta pyoritellen kilauttaa kassaan kuutisenkymmenta euroa, ei hullumpaa.  Kreikka on osoittautunut jarkyttavan kalliiksi (lue: yhta kallis kuin Suomi), onneksi tulimme ajatelleeksi sita jo Bulgariassa hamstratessamme bussin tayteen sapuskaa.. Mutta city-elamassa on puolensa, taalla on sattumoisin  myos International Film Festival meneillaan. Hauskaa valilla olla urbaanissa ymparistossa… Mutta nyt onkin jo tulileikkien aika…

valovoimaa kaamoksiin

buspeople

Ennen kuin ehdimme liikaa miettiä, mitä tekisimme seuraavaksi, tempauduimme jo uusiin seikkailuihin… Kardzhalin kaupungissa meidän ollessa asioilla, muutama innokas teini oli ihastunut bussiimme ja jättänyt sydäntäsärkevän viestin toivoen, että saisivat tavata “coolin” bussin omistajat livenä. He piirittivätkin Andrisin ja Sannan alta aikayksikön, kun nämä olivat saapuneet bussin luo. Kun minä ja Gabriel saavuimme, menossa olikin jo break dance -oppitunnit kadulla.

The Gang

Nämä mukavat teinit tiesivät kertoa, että parinkymmenen kilometrin päässä asustelee englantilainen Dave, joka rakentaa Happy Hippy Hostellia pieneen Letovnikin kylään. Itseasiassa teinit luulivat, että olimme suomalainen bändi, joka on matkalla juuri sinne. Joka tapauksessa, paikka kuulosti heti siltä, että OssiBussin on tarkoitus siellä vierailla. Poimimme koko katugängin kyytiin oppaiksi ja ajelimme iltamyöhään (monttuisia reittejä, jälleen) Letovnikin vanhan ja suuren kivisen koulurakennuksen pihaan, jossa saimme lämpimän vastaanoton, aivan kuin meitä olisi odotettu. Näin Ossi - vanha koulubussi ja Happy Hippy -vanha koulu tapasivat toisensa, kumpikin uusissa tehtävissään. Daven lisäksi koulua uuteen uskoon remontoi muutama kaveri (Guly, Owen ja Bet), tapasimme myös Happy ja Lucky koirat ja itse sain lisäksi tuta naapurin koiran hampaat pohkeessani…

Guly, Dave alias happyhippy:) ja Sanna alias Loviisa

Happy Hipyltä lähdettyämme parkkeerasimme hämärissä laaksoleiriin, jossa oli kummallinen koirankopin näköinen rakennus, josta nousi höyryä. Hahaa, kyllä vain, olimme osuneet kuumalle lähteelle ja sekös tomuisia kulkijoita riemastutti! Aamuvarhain seuraavana aamuna Andris oli ottanut missiokseen täyttää kuumanlähteen vieressä olevan kivialtaan lämpimällä vedellä sekoittaen lähteen kiehuvan kuumaa vettä kylmän jokiveden kanssa.

Sanna ja Andris kylpyveden valmistelussa

Lopulta meillä oli maailman mahtavin lämminvesiallas kylpyä varten. Siellä tulikin sitten lilluttua auringonpaisteessa muutama rentouttava tovi, ah! Jotta luonnonihmeiden kavalkadi olisi täydellinen, samaisena päivänä reitille osui myös Yagodinskan tippukiviluolasto, jossa kävimme bulgariankielisen opastuksen kera seikkailemassa. Paitsi luola, myöskin reitti sinne oli ihmeellinen, Ossi sai ajella melkoisten kalliokielekkeiden alta juuri bussin levyisiä reittejä jännittäen, tuleeko mutkan takaa joku. Hyvää treeniä Aasian vuoristoille, kenties..

Luontoseikkailut jatkuivat, kun tiemme kulki Pirinin vuoriston halki, jossa myös Bulgarian korkein nyppylä (2 914m) sijaitsee. Teimme Ossille Base campin, josta käsin kävimme vuoristoretkillä pilvien yläpuolella.

Taidemeininkia Sandanskissa

Aiemmin tapaamamme Joshin kautta saimme yhteystiedot Sandanskissa asuvaan Kelleniin, joka työskentelee toista vuotta vapaaehtoisena romanilasten parissa. Romanit ovat Bulgariassa köyhää vähemmistöä. Lapset tulevat isoista perheistä, joissa kaikkia ei laiteta kouluun. Kellen on mukana iltapäivätoiminnassa muun muassa opettamassa englantia lapsille. Olimme sopineet hänen kanssaan työpajasessioista isänpäiväsunnuntaille. Sunnantaina Sandanskissa meitä odottikin yli neljänkymmenen lapsen lauma valmiina workshoppeihin. Alkuohjelmana toimivat hyvin kaitafilmi-piirretyt, joiden jälkeen energiaa päästiin purkamaan jälleen tanssien, akrobatioiden ja rumpuryhmässä.

Tällä kertaa lapset oli jaettuna iän mukaisiin ryhmiin, jotka kiersivät läpi kaikki kolme työpajaa. Työpajojen anti on aina molemminpuolinen, opin ainakin joka kerta itsestäni ohjaajana ja lasten ilo on tarttuvaa. Toivon, että jätimme näille lapsille yhtä värikkään muiston pysähdyksestämme kuin mikä itselleni jäi…

Katso lisaa kuvia paivasta Kellen opettajan sivuilta

Session jälkeen Kellen tarjosi kotinsa yösijaksi ja suihkun käyttöömme, mikä olikin ensimmäinen visiitti kerrostalossa ja lämmin juokseva vesi koko matkalla kuumaa lähdettä lukuunottamatta. Nopeasti sitä loksahtaa kulkuriksi, mietin, kun olimme kiljahdelleet suihkutarjouksesta (eikä siis epäilystä, otimmeko tarjouksen vastaan vai ei). Sandanskissa otimme asiaksemme täyttää ruokavarastot ennen Kreikkaan ajamista, jonka tiesimme olevan moninkertaisesti kalliimpi eli  takakonttiin sullottiin lahes 100 kiloa muonaa, sisaltaen mm. 12kg puurohiutaleita. Suomesta lähtiessämme ajattelimme, että puuronsyöntiä kestää korkeintaan ekat kaksi viikkoa, mutta Bulgarian paljastuttua puuromaaksi, siitä onkin tullut aamupalabravuuri.

Ossi Bulgarialaisessa lempeassa valvonnassa:)

Sitten arpanoppa näyttikin jo Kreikkaan, joskin arvoimme hetken kurvatako Makedonian kautta. Tällä kertaa tuo kiehtova maa jäi välistä ja ylitimme rajan Kreikkaan. Pari kyyneltä piti kuitenkin ensin vuodattaa Bulgarian kunniaksi, niin haikeaa oli sieltä tuon parin kuukauden jälkeen poistua. Sen koommin onkin tullut listailtua syitä joiden vuoksi palata sinne takaisin. Koko bussiväen puolesta voin sanoa, että viihdyimme siellä paremmin kuin hyvin. Ja parissa kuukaudessa ehdimme juuri oppia kuinka sanoa “kyllä” ja “ei” juuri päinvastoin kuin olemme tottuneet: ravistaa kyllä ja nyökätä ei. Mutta, virtausta ei voi estaa ja….

 …humps olimme Kreikan laaksoissa ja  kyrilliset aakkoset vaihtuivat helleenisiin ja rahayksikkö euroksi punaisen ilta-auringon ja  komian täydenkuun välissä.  Jokin episodi tassa matkassa on paattynyt ja uutta alkamassa…

(Kuvitus> Freia, Gabriel, Sanna seka Sandanskin workshop-kuvaus: Kai Chang )

Ivaylovgradissa saimme viimeinkin kokemusta onnistuneesta kouluvierailusta. Olimme sopineet etukateen kolmetuntisen vierailun jakaneet workshop-vastuut ja suunnitelleet rungon kokonaisuudelle. Vau, mita jarjestaytyneisyytta valilla! Puoli kolmelta perjantai-iltapaivana olikin sitten tupa taynna vakea, sen kylla naki ja kuuli. Huisin energisia 8-13-vuotiaita tyttoja ja poikia, joita ei juuri erikseen tarvinnut kehottaa maalaamaan ensimmaisena tehtavana Davidin askartelemia jattipalapeleja aiheesta kesa-syksy-talvi-kevat. Sitten lapset saivat valita workshopeistamme mieluisimman> Sanna veti tanssityopajaa, mina ja Gabriel acrobalancea, Andris ja David klovneriaa ja elain-ilmapalloja ja Suvi ja Jari-Matti rumputyopajaa. Kaikkiin riitti innokkaita ja tunti kului siivilla. Lopuksi tulimme kaikki yhteen ja tanssisali tayttyi lapsista, jotka nayttivat toisilleen mita olivat oppineet. Tuhat kiitosta tsekkilaiselle Barboralle, joka hallitsi bulgarian kielen ja toimi tulkkinamme! Muutamatuntisesta plajayksesta jai adrenaliinit kohisemaan varmasti niin lapsille kuin tyopajan vetajille… Sessio oli hyvin onnistunut ja saimme paljon kiitosta koulun puolesta. Ihana oli nahda, mika vaikutus on silla, etta on tila ja aika keskittya johonkin tiettyyn asiaan ja todella nahda miten lapset innostuvat ja oppivat. Vierailu opetti meita paljon ja oli maailman mahtavin toteuttaa nyt kun meita viela oli kokonaiset seitseman artistia paikalla:)

Tuon energisen koulutaiteilun jalkeen Ossi-yhteiso koki taas muodonmuutosta, kun J-M (eli bulgarialaisittain Janosch) palasi takaisin lapion varteen Kostilkovon taloon ja lisaksi Suvi otti oman suunnan, jo kohti Turkkia ja Istanbulia. Suvinkin omista poluista kuulemme myos ehka blogitse..? Ja kenties tapaamme sitten appelsiinipuun alla kunhan Turkkiin asti bussilla paasemme. Lisaksi David loikkasi joiksikin paiviksi paakaupunkivieraisille Sofiaan. Niinpa marraskuun alkajaisiksi (1:11, uusien alkujen luvut:) olemme nyt bussissa nelistaan> mina, Sanna, Kaapo ja Andris. Suuntana Kreikka ja siella kenties Thessaloniki.. Mutta sita ennen paras olla vannomatta miten kauan naita Bulgarian raitteja viela ajellaan, silla niin hyvin olemme tanne jo kotiutuneet. Vauhti vuoristoteilla ei ainakaan paase liian lujaksi kiihtymaan, kolmeakymppia korotellaan ja nautitaan ruskamaisemista auringon loisteessa!

Pus!

Elkhovosta löytyneiden yhteyksien kautta löysimme ensin Lesovon
kylään, josta tiesimme etsiä englantilaisen Beverlyn baarin. Beverly
ottikin asiakseen markkinoida meidän saapumisestamme kylään
paikallisille lapsille ja niinpä iltapäivä vierähti puistossa
rummutellen, palloa pelaten ja jälleen myös värit olivat tarjolla.
Kielimuurien yli loikittiin taas rytmeillä, leikeillä ja väreillä.
Meno oli välillä riehakastakin ja totesimmekin jälkikäteen, että kolme
tuntia puistocembaloita kaikilla mausteilla alkaa olla maksimiaika.
Mutta suuri ilo seitsenhenkisestä joukosta; toiset jaksoivat vielä
jatkaa, kun osa vetäytyi bussiin ruuanlaittohommiin. Jokseenkin
huvittavaa oli kylläkin kokkailla siinä puiston laidalla, kun paljon
uteliaita silmiä kävi kurkkimassa ikkunasta sisään.

Beverly, joka oli muuttanut kylään neljä vuotta sitten ja perustanut
viime keväänä baarin, muutti omat lomamatkasuunnitelmansa ja tilasi
meiltä tulishown illaksi ja kutsui puistoon kyläläisiä. Sanna, minä ja
Gabriel pyöriteltiin tulta Suvin, J-M:n, Andrisin ja Davidin rumpujen
rytmeissä. Illan aikana saimme häkeltyä kohtaamastamme vieraanvaraisuudesta ja anteliaisuudesta: Bev tarjosi meille ruuat ja juomat baarissaan ja sitten paikalliset halusivat
lahjoittaa kymmenien eurojen kolehdin, puhumattakaan niistä
drinkeistä, joita pöytäämme kannettiin pitkin iltaa.

Sitten otimme suunnan Ivailovgradiin, lähelle Kreikan rajaa. Saamiemme
vihjeiden perusteella etsimme Kostilkovon kylää, jossa olimme kuulleet
asuvan Stefanin Belgiasta ekofarmillaan ja muuta emme sitten
tienneetkään. Muutaman tunnin kaupunkioleskelun aikana minä ja Kaapo
hoidimme apurahahakemuksia kaupungintalon sihteerin koneelta Davidin
viihdyttäessä sihteeriä parhaansa mukaan. Sillä tovin Suvi oli
löytänyt englanninopettajan ja sopinut OssiBussille koulukeikkaa.
Jari-Matti ja Sanna olivat kiikuttaneet bussille neljätoista banitsaa,
paikallisia herkullisia juustopasteija-tyyppisiä kääryleitä. Ja Andris
oli tehnyt kaupat kymmenestä viinilitrasta.

Palatessamme kaupungintalolta ohiajavasta autosta huikattiin: “you are
going to Kostilkovo?” Jep. Ja autosta tiedettiin kertoa, että Stefan
on lähtenyt taloltaan muutamaksi kuukaudeksi Italiaan eikä siellä ole
nyt ketään. Vaan eipä syytä huoleen, sillä auton takapenkillä istuva
mies, Todo sanoi (bulgariaksi, kera tulkin), että hänellä on avaimet
Stefanin taloon ja hän voi opastaa meidät sinne ja avata ovet.
Käsittämätöntä. Meillä ei ollut aavistustakaan, miksi Todolla oli
avaimet taloon ja mikä koko paikka edes olisi, mutta olo oli kuitenkin
vahva, että sinne on mentävä. Ossi pääsikin jälleen haasteisiin, sillä
tie oli kovin monttuinen. Mutta matka oli tekemisen arvoinen… Perillä
odotti viiden asukkaan Kostilkovon kylä ja paljon hylättyjä
raunioituneita taloja. Todo johdatti meidät kauniiseen vanhaan
kiviaidattuun pihapiiriin ja avasi ovet sympaattiseen vuonna 1888
rakennettuun taloon, jonka seinässä oli siellä täällä reikiä. Talossa
on keittiö alakerrassa ja yläkerrassa kolme makuuhuonetta.

Siihen taloon jaimmekin sitten viihtymaan yli viikoksi. Oikea rauhan tyyssija. Lammaspaimennaapuri kavi valilla tervehtimassa ja Todo piipahti iltanuotioilla naapurikylasta. Meilla meni useampi paiva ennenkuin talon arvoitus ratkesi eli mika paikka se todella on, kuka sen omistaa jne. Nimittain eraana paivana Ivaylovgradista pyoraili 20 fillaristia talolle, Bulgarian suurimpia pyorailytempauksia ja sen paatepiste oli tuo ekotalo. Taaskaan meidan ei tarvinnut vaivautua etsimaan juhlia, kun ihmiset ja juhla tulivat meidan luokse:) pyorittelimme tulta, jonka jalkeen nelja bulgarialaista tyttoa halusivat myos pyorittaa… ja sekos olikin mukavaa, osa heista oli pyorittanyt tulta ammattipiireissa useita vuosia. Lisasi motivaatiota oppia tuota lajia lisaa… No mutta, siihen talon arvoitukseen…. yksi tulenpyorittajista, Misha, kertoi loytaneensa Kostilkovon autioituneen kylan ja kyseisen talon seitseman vuotta sitten ja ihastuneensa ajatukseeen, etta taloa voisi kunnostaa ja entisoida ja kylan toimintaa elvyttaa. Vuosien aikana han kokosi muita asiasta kiinnostuneita ystaviaan ja kolme vuotta sitten belgialainen Stefan osti talon tukenaan tama joukko ihmisia. Vuosien aikana he siivosivat talon ja kunnostivat talon katon ja taloa ymparoivan kivimuurin. Talo on osana ekofarmiverkostoa ja on Green School VIllage saation tukema (http://www.greenschoolvillage.org/bg/kostilkovo.html) . Useimmat paikalle pyorailleista tyypeista kutsuivat taloa “meidan taloksi”. Ja aivan yhtalailla meilla oli se fiilis, etta ‘meidan talo”. Mahtava tunne olla taas niin kotonaan jossain. Ja mita luksusta: talo ja puutarha, sahkot ja vesipiste kavelymatkan paassa!

Paikka tuli hyvin rakkaaksi ja joudun kirjoittamaan taas sen legendaarisen lauseen josta mulle ja Gabrielille on jo huomauteltu, mutta “siella vois vaikka asua”. Enka ole ryhmastamme ainoa joka nain ajattelee, silla eras bussimme matkaaja jai jo sinne asumaan ja lapioimaan, ainakin joksikin aikaa. Jari-Matti urakoitsi talon sivusta kulkevaa sadevesivaylaa useana paivana ja siina lapioidessaan oivalsi, etta voisi tehda sita pitempaankin ja niinpa han jai sinne majailemaan! Toivokaamme hanesta ja elamasta tuossa ihanassa talossa joku blogimerkinta joskus tulevassa?
Ennenkuin erkaannuimme vierailimme yhdessa Ivaylovgradin neljantuhannen asukkaan kylassa, jossa olimme kutsutut paikallisen koulun vapaa-ajan kerhoon pitamaan workshoppeja,  josta lisaa seuraavaksi.