Vaella Laella

Bulgaria on ollut meille ystavallinen jo yli kuukauden paivat, Iranin viisumikiellon jalkeen matkavauhti on hidastunut entisestaan eika meilla ole vielakaan kiire pois taalta.. Parkkeerasimme bussin yli viikoksi huisin kauniiseen merenrantaleiriin Akhtopolin kylasta etelaan, vain alle parikymmenta kilometria Turkin rajalle. Mustanmeren simpukkarannoilla oli hyva hengahtaa, tanssia ja soittaa. Omaksi kivaksemme pidimme myos draama-impropaivan ja jonkun kerran riehaannuimme pitamaan aidon open-sky -diskoillan. Tanssiaskeleita ei pieni vesisadekaan hidastanut.

Taydenkuun kunniaksi pidimme oman seremonian tulen aarella, Gabriel sovelteli tietojansa maya - ja druidiperinteista. Parahiksi taydenkuun aikaan saapui italialaisvahvistuksemme kapsakkeineen. Ilman puhelinyhteytta olimme postittaneet hanelle tiedot sijainnistamme ja saapumisohjeet merenrantaa seuraillen. Ystavamme paatyi kuitenkin saapumaan auringon jo laskettua ja aivan eri suunnasta. Niinpa han oli rinkkansa ja klovnisalkkunsa kera eksynyt eraaseenkin metsaan ja uponnut sammakkolampeen nilkkoja myoten. Metsasta hanet pelasti huilun aani, jota han sanoi seuranneensa, koska arveli sen kuuluvan leiristamme. Myohemmin paljastui, etta kyseessa ei suinkaan ollut meidan huilumme vaan paikallinen lintu, jonka aani kuulostaa paitsi huilulta myos erehdyttavasti kannykan soittoaanelta. Joka tapauksessa, David loysi bussin ja jalleennakeminen oli iloinen, vaikkei koskaan oltu nahtykaan!

Nyt siis seitsenhenkinen bussiperheemme starttasi rannalta aikeina pysahdys jo aiemmin vieraillussa Elhovon kylassa. Kyla oli vaikuttanut juuri sopivalta pieniin katutempauksiin. Vaikka arki-iltana kavelykatu oli aika autio, kannoimme rummut ja tulenpyorityskamppeet keskelle katua ja pidimme taman kylan mittakaavassa melkoisen shown. Toista tuntia rumpu kumisi ja poit ja tulikaarmeet tanssivat ilmassa liekkien loimutessa ympariinsa. Joitakin kymmenia ihmisia keraantyi paikalle ja muutama pikkurumpalikin testaili soittamista. Saimmepa jopa oljy ja suklaarahatkin hatutettua. Kaupungin mukavasta hengesta inspiroituneina tuumimme tehda yllatysvisiitin paikallisille ala-asteille. Osa meista neuvotteli opettajien ja koulunjohtajan kanssa sopisiko pieni yhteistyo koulupaivaan, silla aikaa kun mina ja Gabriel pelasimme lasten kanssa pihalla. Koskapa meilla ei ollut juurikaan lasten kanssa yhteista kielta, selvisi vasta lopuksi, etta itseasiassa lapsilla olisi koulutunti menossa, mutta he eivat mene sisalle koska nama turistit on niin mielenkiintoisia. Akaisena paikalle saapunut rehtori takasi, etta lapset palasivat pulpetteihinsa eika meille ollut sijaa lukujarjestyksessa sen enempaa. Kuitenkin tama oli arvokas starttikokemus kouluvierailuille. Ainakin yksi asia on varmaa: lasten vastaanotto on aina valiton, opettelemme tassa reitteja neuvotella aikuisten kanssa miten saamme leikkia lasten kanssa. Hassua.

No, tama hassu paiva, joka siis alkoi kyseisella kouluvierailulla, jatkui kohtaamisilla poliisin kanssa. Parkkeerattuamme toisen koulun pihaan (jalleen neuvottelupuuhissa), poliisi pyysi nahda kaikki passit ja paperit ja vei Gabrielin muassaan poliisilaitokselle. Siella han oli istunut neuvostoliittolais-henkisessa neljan poliisin ristikuulustelussa koskien sita, keita olemme ja mita teemme tassa pienessa kylassa. Erityisen tarkasti he tiedustelivat olemmeko jonkin uskonnollisen lahkon edustajia ja manipuloimmeko lapsia kouluvierailuillamme. Gabriel vakuutti ettemme edusta lahkoa ja ei, emme manipuloi lapsia. Myohemmin kuitenkin Sanna, Suvi ja Jari-Matti paasivat uuteen kuulusteluun (on ne sen verran epailyttavan nakoisia tyyppeja), jossa poliisit sanoivat, etta ovat saaneet kylalaisilta useita puhelinsoittoja koskien varikasta bussiamme: mika se on ja miksi se on taalla…(eilinen show taisi olla siis hyvin vaikuttava!) Poliisit tarjoutuivat ajamaan meidat saattuessaan ulos kaupungista, josta kieltaydyimme kohteliaasti, silla oli naita netti-asioita hoidettavana. Poliisit tuumasivat, ok, hoitakaa nettiasianne, mutta alkaa puhuko paljon kylalaisille, koska muuten he soittelevat poliisille taas uteliaina….Huvittavinta on, etta kaduilla olemme kohdannet paljon hymyja ja vilkutuksia emmeka niinkaan poliisien kuvailemaa epaluuloisuutta… Hmmm… Ossi aiheuttaa hammennysta, mika lienee tiettyyn pisteeseen asti hyvaksikin. Tassa kylassa ei ole juurikaan kulttuuritarjontaa ja ymmarrettavasti herattaa ihmetysta bussillinen kulttuuritarjontaa ilman sen kummempaa mainostusta ja rahastusta. Illan koittaessa taidamme karistaa Elhovon polyt kannoiltamme ja suunnistella seuraavaksi kohti erasta ekotilaa, jonne saimme opasteet (kiitos Raila). OssiBussi kantaa kaikesta naennaisesta vastatuulestakin huolimatta ylpeasti tehtavaansa ja uskomme, etta reitit juuri oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan taatusti loytyvat…

(Tama kuva aikaisemmasta kohtaamisestamme Bulgarian supertiepoliisipartion kanssa lahella Turkin rajaa sijainnutta leiriamme. Partion Lada hajosi pariksi tunniksi ja tuli kuntoon, kun jatkoimme matkaa lailliseen suuntaan.)

Bussimme arkielama on jo niin arkea, etta huomaan ohittavani sen kirjoittelussa. Kuitenkin, on aika erityista miten seitseman henkea elelee tuossa vahan yli kymmenen nelion kommuuniyksiossa tien paalla. Samassa tilassa on eteinen, keittio, makuuhuoneet ja silti kyseessa on auto. On ihmeellista olla matkalla ja yhta aikaa niin kotona. Harvemmin nimittain reissuilla voi kantaa semmoista maaraa kirjoja, levyja, ruokaa, viltteja, tyynyja, instrumentteja, mita ikina, mita bussilla kulkeminen mahdollistaakaan. Ja bussi on osoittautunut yllattavan ketteraksi ideaali leiripaikkojen tavoittamisessa…

Valoa syysiltoihin
kaikkien puolesta Freia