Vaella Laella

Panama, Panama - mutta kuinka sinne paasee?

Eraassa hauskassa sadussa pikkukarhu ja pikkutiikeri laksivat etsimaan Panamaa, unelmiensa
maata, silla perusteella, etta olivat loytaneet rannasta Banaanilaatikon, jossa luki PANAMA.
“Panama, Panama unelmien maa - siella saa syoda Banaania!” he huudahtivat ja tekivat tienviitan, jossa luki Panama. He eivat kuitenkaan koskaan loytaneet Panamaa, mutta kotiin loysivat.

Mina en lahtenyt Panamaan Bananien perassa, mutta tama maa houkutteli minua kuitenkin suuresti. Jo pelkka maan nimi herattaa hilpeytta - Paaa-naaa-maaa- eihan tuo oo todellinen!
Mutta ilmeisesti on, koska Garibean meren laidalta loytyi pieni raja-asema, jossa luki etta Costa Rican ja Panaman raja. Varsinaisena rajana maiden valilla toimi vanha rautatiesilta.

Maan vaihto ei ollut vain niin yksinkertaista talla kertaa. Costa Rican puolella minut pysaytettiin ja sanottiin ettei poikaa paasteta Panamaan. Passistani ei nimittain loytynyt Costa Rican maahan tulo leimaa, johtuen siita, etta tulin maahan pyoralla vuorten yli ja olin laittomasti maassa. Tama oli aiheuttanut jo hiukan ihmettelya San Josessa kun poliisi pysaytteli mua ja ei loytanyt leimaa…ja olisi halunnut vieda putkaan laittomana maahantulijana. Noh sitahan mina olin, mutta sain kuitenkin aina jatkaa matkaa pienen selittelyn jalkeen. Asia kuitenkin alkoi jo vahan hikoiluttaa, ja paatin vaihtaa maata… joten tassa sita oltiin rajalla ja tilanne naytti talla kertaa hiukan vaikealta,kun tullimiehet totesivat, etta kutsutaanpa poliisiauto paikalle.

Oli siina ihmettelemisa ja kielitaitokin loppui kesken. Brasilialainen Fernando tuli tulkkaamaan ja siina sitten tilanne heitteli seuraavan puolentunnin ajan laidasta laitaan: meneeko poika putkaan, maksaako isot sakot vai mita tehdaan. Siina soiteltiin Nicaraguan rajalle ja San Josen imigrationiin, jossa olin jo yrittanyt asiaa selvitella aikaisemmin. Mina vaan hymyilin sedille ja tadeille ja aattelin etta eivat ne mua voi tannekaan jattaa loppu elamakseni.

Lopulta tulli paasti mut menemaan juteltuaan Costa Rican tullin paapomon ja poliisijohtajan kanssa puhelimitse ja he antoivat luvan, kunhan lupasin etten palaa Costa Ricaan. Sain vuoden karenssin, jona aikana maan rajat pysyy suljettuna ja 10 minuutin nuhde saarnan tullinaiselta “huolimattomuudestani” leimojen suhteen. Han viela saattoi mut Panaman puolelle varmistaakseen, etta saan talla kertaa leiman :)

Olipas mukana olo olla taas laillisesti jossakin.
*

Pura Vida, tummaa rytmia

Kulkeminen tuntuu niin sydan jutulta - jalleen kerran.
Kotimme on siella, missa sydamemme.

Kaiken on annettava virrata vapaasti!
Emme saa takertua yhteen paikkaan tai ihmiseen tai asiaan.
Vapaa virtaus!

Istun pienen talon kuistilla, talon, joka on rakennettu tolppien paalle veden ylle ja sijaitsee pitkalle mereen ulottuvan sillan takana. Meri on jokapuolella ja alla. Tumma mies laulaa ja soittaa kitaraa vieressa mahtavan levealla englannilla. Kylan nimi on Bastimento ja se sijaitsee saman nimisella saarella Karibean meren rannalla Panaman pohjoisosassa.

Puiset ja olkikattoiset kodit ovat iloisen sekaisesti siella taalla ja pieni paa-katuna toimiva polku on taynna leikkivia lapsia.

Rastamummo myy coca-colaa hokkelikioskissa ja reggae soi kylan raitilla. Polku kylan etela paassa loppui vihrean talon pihaan, jonka katolla oli kaksi isoa kaiutinkaappia ja terassilla istui hampaaton pappa taristen rytmin tahdissa, joka keinutti koko taloa.

Kitaramies John jatkaa soittoaan ja viereisen baarin laituriin tuli veneella rumpalimies joka yhtyi rytmiin. Ja hetken paasta hyppasi ravintolan kokki tiskin yli ja alkoi soittaan raastinrautaa haarukalla. Ohikulkevat kolme naista tulivat tanssimaan poytien valiin ja illan jamit olivat taydessa vauhdissa. Ihmisilla ei ole taalla materialistisesti paljoa, mutta he ottavat elaman ilon puhtaasta elamasta - pura vida!
*

Rakkautta ja pannukakkuja

Loysin jalleen sydameni kodin Panaman viidakosta, paikallisesta rainbow gatheringista.
Saavuin Panaman lansilaidalla tyynenmeren rannalla sijaitsevaan kotiin myohaan illalla ja valittomasti loysin itseni tanssimasta suuren rovion ymparilta noin viidenkymmenen panamalaisen veljen ja siskon kanssa.

Taydenkuun voima oli lasna ja soitimme, tanssimme ja lauloimme pitkalle aamuun. Lahikylasta tuli vanhuksia luoksemme ja toivat omat soittimet mukanaan. Ikimuistoinen hetki tanssia tulen ymparilla 80 vuotiaan Panamalaismummon kanssa hanen miehensa soittaessa hanuria rumpupoikien kanssa. Vuoron peraan ilman taytti paikallinen perinnemusiikki ja sitten jalleen rainbow sydanlaulut.

“Yes, we are children of the raising sun
Yes, we are people of the new day

and we dance dance, dance
like a wild, wild fire

and we dance, dance, dance
like a wild, wild fire”

On aina niin ihmeellista asua viidakossa, keskella luontoa samansielulaisten ystavien kanssa.
Naiden paivien juttu oli ehdottomasti ilo, riemu ja elamasta nauttiminen! Ihan puhtaasta elamasta, ilman mitaan ihmeellisyyksia. Siita etta saa elaa, herata luonnossa ja tanssia tulen ymparilla. Pohdin naina paivina, etta me ihmiset usein huolehdimme ihan liikaa. Liian monen ihmisen elamassa painopiste taitaa olla huolehtimisessa ja paranemisessa eika elamasta nauttimisesta.

Perustimme kanadalaisen ja costa ricalaisen veljen kanssa pannukakkutehtaan joen varteen puun alle. Jokainen iltapaiva nuotioleirimme tarjosi kahvia, pannukakkuja ja rummunkumua. Tuumattiin yhteen aaneen, etta kaikki mita ihminen tarttee on “rakkautta… ja pannukakkuja”
*

Luonto vst. Kaupunki

Liftaan Tyynenmeren rannalta kohti Panaman paakaupunkia Panama Citya. Saan kyydin Alex-nimiselta miehelta, joka kertoilee juttuja Panaman kanaalissa majailleesta krokotiilista. Se oli lopulta napattu elaintarhaan. Keski-Panaman joissa asustelee kuulemma pikku-krokoja, joita kylien pojat kalastelee ongilla osana miehistymisrituaalia.

Seuraavan kyydin nappaan pick-upin lavalta ja olikin aika kuoppainen ja kuuma kyyti soratiella keskipaivan auringossa. Poliisiasemalta tuli viereeni lavalle jonkin sortin komisario - eka kerta kun naen poliisin liftaavan, enka keraavan liftareita tielta pois. Niin sita pitaa. Annoin univormussaan hikoilevalle polisiille toisen vesipulloni ja han tarjosi platanochipseja. Tuulentuiverrus ja ilmavirta oli niin voimakas, etta olkihattuni muuttui matkan aikana variksenpelatiksi - repesi ihan alkutekijoihin. Mutta Panama Cityyn paastiin.

“Perros calientes” alias Kuumia koiria myyvan kojun kyljessa lukee “jos et pida, ala osta”. Mika mainio iskulause myyda hot dogeja.

Maleksin Panama Cityn kujia ja ihmettelen, mita tama kaupunkielo on. Meren rantojen ja viidakoiden jalkeen pakollinen, vaikkakin vain 2 paivan kaupunkipysakki tuntuu melkein ylivoimaiselta.

Vanhan kaupungin kujalla juoksee peraani poliisi ja sanoo, etten saisi olla taalla - liian vaarallista. Sanoin vain kavelevani lapi, mutta han kielsi ja sanoi soittavansa poliisiauton, joka veisi mut pois. Taas uhkaillaan putkalla - johan on matka. Moneskohan kerta jo viimeisen kuukauden aikana, ainakin poliiseja olen keraillyt enemman kuin kerailykortteja lapsena.

Sanoin, ok, palaan paakadulle, ja kiersin toisen korttelin kautta. Viime yona oli tassa korttelissa tapettu korealainen poika ja nyt poliisit olivat tosi varuillaan. Tama kaupunki on myos ensimmainen, jossa talojen parvekkeet on mpyroity piikkilangoin. Kaduilla kuolee joka paiva joku, mutta ei tama silta mitenkaan taida erota muista suurkaupungeista.

Puolen tunnin paasta poliisi pysaytti mut taas, koska minulle ei ollut kenkia. Johan on elama - ei saa olla edes avojaloin! Han halusi tietaa, mita oli tapahtunut kun olin avojaloin? Mina kysyin hanelta, mita oli tapahtunut, kun han oli helteella tummissa kengissa :) Lopulta han paatteli, etta olen kengitta uskontoni tahden. No tavallaan oikein, jos uskonnoksi ajattelee luonnollisuuden.

Kavelin kotinani toimivaa hostellia kohti, joka sijaitsi pienessa peltikattoisessa kivitalossa ja oli kylla varsinainen hahmojen luola. Vanha yksihampainen pappa pesemassa ikeniaan, 50-vuotias rokkimumma bikineissa (!) luutuamassa lattiaa satkahuulessa, noin 200 kiloinen isotissinen nainen nojailemassa kaiteeseen, mieshuora tai ainakin naiseksi muuttunut mies partoineen ja rintoineen ja minihameineen ja moreine aanineen flirttailemassa teinipojan kanssa ja tama kaikki saman katon alla.

Mutta ymparoiva autojen, melun, kiireen ja metelin sekamelska on jotain, mita en meinaa ymmartaa. Kaupunki…

ah, kaupunki - ei nain pitaisi elaa. Ei elama ole tata varten!

Elama on tanssia luonnossa, puiden halaamista, taydenkuun ulvontaa ja vapaata riemuhuutoa.
Elama on hyppimista, pomppimista ja virtaamista, naku-uintia keskiyolla meren tyrskyissa, se on iltahetki rantakivella, kotkan lennon tarkkailua, kiipeamista ylos puuhun, hedelman poimimista latvaoksista, se on juoksua aamukasteessa avojaloin!

Se on jokaiseen aamun heraamista kattonaan taivas ja isa-aurinko, sankyna aitimaa. Se on riemuvalssia elamalle.

Meidan taytyisii saada tuntea luonnon tuoksu nenassamme joka paiva, herata ja nukahtaa luonnon rytmin mukaan, poimia ruokamme pitkalti luonnosta ja haistaa ja maistaa elaman luonnolinen syke joka hetki.

Kaupunki tukkii ja rajoittaa luonnon energian tuntemista ja tunnen olevani kuin vankilassa. Ei elama ole pelkastaan rahaa, autoja, kiiretta, saasteita ja vakivaltaa ja ostamista, ostamista, ostamista.

Haluan itse paattaa milloin kavelen. Kaupungissa minua maarittaa vihrea ja punainen mies, jotka sanoo, milloin saan menna. Eika kavellessani kuuluu lintujen laulu ja apinan huuto vaan se “piip piip, toot tuut troot”. Autojen keskella tuntuu, etten voi kunnolla hengittaa.

Olen pohjimmiltani maahinen, jonka paikka on luonnossa. Ja niin uskon meidan kaikkien olevan.
Elamme vain konkreettisen maailman ja kaupunki-ilmion lumeessa. Olemme sokaistuneet kaupunkin ja teknologian luomaan illuusioon ja sen lapi on vaikea nahda. Mutta on se mahdollista.

Nyt kaikki luontoon, huutakaa riemuhuuto kesalle ja elamalle ja tuntekaa luomakunnan vareily ymparilla. Tehkaa epatavallisia asioita ja virratkaa elaman sykkeessa. Tyontakaa paanne tuntemattomiin luoliin, ulvokaa lentotahdelle ja tietakaa, etta se vastaa, kuulkaa ruohon kasvavan ja iloitkaa joka millimetrista. Tanssikaa perhosten kanssa ja tuntekaa, etta olette itsekin kotilosta kuoriutuva perhonen. Halatkaa toisianne, ensi kerralla vahan pitempaan ja lujempaa, etta ihmiset todella tajuavat, mita rakkaus merkitsee.

Haltijoiden ja druidien voima on koko ajan lasna ymparillamme, nahkaamme se!
Iloitkaa ja nauttikaa toverit rakkaat elamasta. Ahmikaamme elamaa jokaisella aistilla!

Amen ja hallelujaa ja sama venajaksi*