Vaella Laella

Meren aalloilla Kolumbiaan

Ihmettelen jalleen kerran maiden valisella rajalla, etta mitas nyt tehdaan, kun ei paasteta eteenpain. Rajana on talla kertaa pieni Capurganan kyla Panaman ja Colombian valissa Panaman puolella. Matkustan kohti Kolumbiaa pienilla kalastajaveneilla, kulkien kylasta toiseen.

Tummailmeinen seta toistaa, etta mulla pitaa olla lentolippu Colombiasta eteenpain, muuten ei maahan tulla. Mulla oli nayttaa lippu Venezuelasta Ranskaan, mutta ei kelvannut. Seta oli jarkahtamaton aurinkolaseissaan ja sanoi, etta ei auttaisi kuin palata Panamaan ja ostaa lippu. Ja varmaan!

Vieressa kuunnellut Colombialainen poika tuli luokseni ja selitti, etta voisin tehda lentolippuvarauksen yhdesta kylan talosta, jossa oli netti. Niimpa menimme taloon ja teimme varauksen netin kautta colombialaiselta lentoyhtiolta. Oikeastaan printtasimme vain sivun jossa oli mun ja lennon tiedot, ilman etta teimme mitaan varausta tai lipun ostoa. Tamahan oli taytta huijausta, koska se oli vain printti naytolta eika mikaan lippu, mutta tama paperi avasi maagiset ovet kolumbiaan! Voihan byrokratia…ja voihan porsaanreiat :)

Lisaksi sain leiman kylan toiselta laidalta, etta olin mukamas kaynyt eilen kolumbian konsulaatissa ja viela yhden leiman kylan poliisilta, yhden panaman tullista, yhden kolumbian tullista ja viela oudon paperin vanhalta mummolta kylan laidalta.

Poliisin luona viela aiheutin sirpaleita, kun murskasin pienen ikkunan rinkallani. Noh, eivat sentaan pidattaneet taman takia.

Matka jatkui Columbiaan pitkalla kapealla veneella, johon kahlattiin rannasta. Matka taittui hurjissa aalloissa ja kastuimme likomariksi, mina ja 5 columbialaista. Oli mahtavaa! Nyt ymmarsin, mita tarkoittaa sanonta “aalto kuin seina!” En ole koskaan ennen talloisissa aalloissa ollut. Sain hiukan - mutta vain hiukan - tunnelmaa, milta tuntuisi olla venepakolainen myrskyssa talla samalla merella. Hurja oli tunne kun aalto nousi horisontin eteen ja tuntui tulevan veneen paalle.

Reissasin Columbian pohjoisrannikon halki. En ottanut yhtaan kuvaa, koska kamerani uiskentelee tata nykya Panaman kanaalissa. Costa Ricasta asti mulla oli ollut suuria ongelmia jumittuvan sulkimen ja objektiivin peilien kanssa. Panamassa laite sitten lopullisesti paukahti. Muutenkin kuvaaminen oli tuntunut valilla hyvin ristiriitaiselta ja tuntui, etta on hyva luopua siitakin hetkeksi. Joten heitin koko kalustoni Panaman kanaaliin ja ostin huuliharpun ja uuden muistivihon. Jos ei kuvata, niin soitetaan ja kirjoitetaan sitten! Suosittelen kaikille paljon kuvaaville pitamaan pienta taukoa valilla - tekee hyvaa ja avaa ihan uusia ulottuvuuksia maailman tarkkailuun ja kuvaamiseenkiin.

Kolumbia on ensimmainen maa talla reissulla, jossa yritetaan kusettaa kunnolla ja toisaalta maa, jossa voi kunnolla myos tingata. Jopa bussikuskit lypsaa tublahintaa ja kun vain nauraa ylihintaiselle pyynnolle (esim. 40 000) ja kavelee pois, alkaa hintakin tippua. Ja pian se on alle 20 000, eli noin 7 euroa 8h bussimatkasta.
*

Taiteilijaelamaa

“I know the place
where we can be free
everyone need to be free”

Nuori katutaiteilija laulaa rantahietikolla Tagangan kylassa, ja harvinaista kylla englanniksi. Ei han kuitenkaan englantia puhu, mutta lauluja osaa. Tama kyla on artesaanien ja taiteilijoiden kantapaikka. Jalleen hyvin erilaista kolumbiaa, mita pohjoisen ja raja-seudun aika epaystavallisetkin kaupungit.

Kolumbiassa tapaan koko ihmiskirjon laidasta laitaan. Raaka sisallissota ja huumeongelmat ovat tehneet osasta ihmisista epatoivoisia ja se on johtanut myos epatoivoisiin tekoihin. Mutta sitten on toinen laita, nama elamaniloiset ja uskomattoman voimakkaat ihmiset, joita tama kyla on taynna.

Laulaja jatkaa tuttua biittia:
“Gimmi gimmi
gimmi just a little smile
thats all I ask for you”

Tapaan rannalla ihan itseni nakoisen pojan,
tuijotamme toisiamme ja alamme nauraa.
Seuraavat paivat vietan Miguelin ja hanen ystavien kanssa, jotka ovat kaikki katutaiteilijoita ja artesaaneja.

Kavelemme pitkin kylaa ja heittelemme palloja, tanssimme rannalla ja pyoritamme tulta kutsuen ohikulkijoita mukaan soittamaan ja laulamaan. Kolumbialaisen Evan kanssa viritamme ison kuminauhan autiorannalle jossa tuoksuu vahvasti kalalle ja temppuilemme korkealla ilmassa aamuunasti. Nukumme ystavien kera pienilla rannoilla ja hypimme karibian meren aalloissa.

Minun Columbiani oli pitkalti tata, sirkustelua, naurua, tanssia ja meren aaltoja ystavien kanssa. Tajusin taas, miten ihmiset tekevat matkasta matkan. Matkustaminen on kulkemista ihmisvirrassa, valilla yksikseen oloa, mutta kohtaamme aina ne ihmiset keita tarvitsemme ja saamme jakaa kauniin pienen hetken yhdessa, kunnes elaman virta vie meita taas eteenpain polullamme.