Rastakiharan loppu
Kaksi paivaa sitten tuhosin tuhannen elaimen kuningaskunnan. Minulla oli siihen hyva syy: se majaili paassani, enka ollenkaan pitanyt siita. Rastakiharoistani loytyi Nicaraguan Isla de Ometepella asustellessani noin tuhannen tain luomakunta satoine munineen. Siella oli iso-aiteja, iso-isia, vanhemmat ja koko jalkipolvi koirineen ja kissoineen.
Jotain oli tehtava. Ja koska tait nayttivat rakastavan rastojani liiankin paljon saivat ne jaada sinne. Mutta rastat saivat lahtea paastani.
Taman jalkeen Eyal totesi minua katsoessaan, etta hanella on uusi ystava, sen nimi on “TILO” ja se on Tuukan veli…mutta missa Tuukka? (Israelilaisen Eyalin mielesta Tilo kuulosti todella suomalaiselta nimelta.
Viime paivat olen sitten nyppinyt tain paivassa hiuksistani, tai siis siita sentin mittaisesta jamasta jota on jaljella…viela niita elukoita riittaa. Tana aamuna sain paikallista “yrttituhoainetta” ja sen jalkeen paastani on tippunut viininpunaisia pokertyneita elukoita…aika hauskaa.
Viimeiset 2 ja puoli viikkoa asustelin Isla de Ometepella Nicaraguassa opiskellen Bona Fide -nimisella Permacultura tilalla tulivuoren juurella luonnonmukaista yhteiseloa aitimaan kanssa. Oli ihan huisit viikot.
Punainen soratien nielija
Ja nyt kavi niin, etta tuli hankittua polkupyora ja huomenna lastaan koko omaisuuteni sen kyytiin ja kaannan etupyoran kohti Costa Ricaa ja Panamaa. Kaveri kenelta pyoran ostin kylla sai hyvat naurut, kun kerroin, etta ajan talla pyoralla Panamaan. Pitaahan punaisen menopelin nyt vahan maailmaa nahda! Eiliset paivat olen sitten rakennellu uudelle ystavalleni taakkatelineita ja fiksaillut renkaita ja muita osia. Nyt luulen sen kestavan.
Kaikki taalla kysyy, minne menen Costa Ricassa ja Panamassa. Enhan mina tuollaiseen osaa vastata. Kunhan menen! Antaa myotatuulen nayttaa oikea suunta :)
Kiitos kaikille mahtavista viesteista ja kommenteista. Ne antavat puhtia ja hymya huuleen.
Voikaa paksusti!
Heittakaa voltti ja halatkaa toisianne!
Ootte mahtavia kaikki!
-Tuukka “TILO” Nicaraguan laidalta Rivasista, 29/2
Bussirallia Guatemalan halki
¿Uskotteko, etta vanhalla koulubussilla voi ajaa rallia? Ja viela vuoriston serpentiiniteilla?
Kylla voi! Tuli nimittain todistettua matkustaessani Atitlanilta kohti kaakkois-Guatemalaa ja El Salvadorin rajaa.
Olen ollut elamani aikana monenlaisessa kyydissa, mutta ei ole ennen pitanyt kayttaa kaikkia lihasvoimia pysyakseen bussin penkilla, ettei olisi lattialle lentanyt. Kaksi linja-autoa oli matkalla vuoriston halki samaan suuntaan remontissa olevaa tieta ja kuskit olivat ilmeisesti kaveruksia. Heti liikkeelle lahdettyamme bussit alkoivat ohitella toisiaan vuoron peraan, mutkitellen tietyomaakivien, tyontekijoiden ja vastaantulevan liikenteen seassa. ujee!
Vanhalla mummolla ei ollut enaa tarpeeksi voimia pidella kiinni ja han kellahti lattialle rajussa kurvissa. Sen jalkeen takapenkilta lahtenyt kansanilmaus sai kuskin hiukan hiljentamaan. Jokaisessa mutkassa kuulin, miten katolla matkustava rinkkani valuu laidalta toiseen ja pomppii ylos alas. Alkoi todella hirvittaa kun muistin, etta rinkka kiinnitettiin sinne vain pienella narun patkalla. Pysahtyessamme seuraavan kerran taytyi itse kiiveta katolle tarkistamaan, onko mitaan jaljella ja sitomaan omaisuuteni paremmin banaaninippujen valiin.
Taman bussin seinalla kuskin vieressa oli tarra:
“Matkustaminen talla bussilla on turvallista,
koska jumala ohjaa,
mina vain matkustan”
****
En ollut ollenkaan miettinyt miten etenisin kohti Nicaraguaa, joten annoin nenani nayttaa suunnan ja sydameni kertoa, minne menna matkalla etelaan.
Ja niin siina sitten kavi, etta paadyin menemaan koko matkan paikallisilla kanabusseilla ja valilla liftaamalla. Viisi paivaa siina meni Guatemalasta El Salvadorin kautta Nicaraguaan ja nama paivat olivat kylla taynna elamaa.
Rajanylityksen riemua ja bussipoppia El Salvadorissa
Tassa maailmassa ei ole kovinkaan monta asiaa, joita TODELLA inhoan. Yksi niista kuitenkin on heratyskello ja sen tikitys - taysin sietamaton kapistus! Toinen on maiden rajoilla paivystavat rahanvaihtajat, jotka valittomasti hyokkaavat kimppuuni ja ovat valmiita myymaan aitinsakin, jotta saisivat mua huijattua - tama ihmisrotu on minulle haaste. Miten voisin vain hymyilla heillekin, vaikka tiedan heidan haluavan dollarini ja kaiken mahdollisen valuuttani mahdollisimman eparehellisesti.
Guatemalan ja El Salvadorin rajalla kohtasin taas lauman tata ko. ihmisrotua. Viisi miesta ymparoi minut ja paani oli ihan sekaisin hypittyani koko paivan kanabusseissa. Vaihdoin kasan Quetzaleseja Dollareiksi ja ylitin rajan. Jotain vaihtotoimituksessa kuitenkin jai narastamaan, vaikka olinkin tarkistanut summan miesten laskimella. Tajusin sen vasta liian myohaan - olin saanut dollareita noin 50% siita mita olisi pitanyt. Olipas ovela temppu : heidan laskimensa antoi loppusummaksi puolet oikeasta!! Eli 2+2 = 2 eika 4. Taytyy kylla sanoa, etta aika nerokasta vaikka “hiukkasen” tympaisikin. Menetys oli siina 50 dollaria.
Pienella rajalla soin viiksekkaiden poliisisetien kanssa tortillaa ja sitten oli aika jatkaa kanabussimaratonia. Bussin matkattua rajalta ulos hiljensimme vauhtia risteyksen kohdalla ja samassa pieni “hataovena” muinoin toiminut takaovi paukahti auki. Sielta hyppasi kyytiin lauma pienia myyjia ja matkustajien syliin alkoi virrata tortilloja, suklaavanukkaita, jaateloa, mangoa, banaanilastuja, juomia, pahkinoita, munkkeja - kaikkea, mita vain pystyi kuvittelemaan. Ja seuraavassa mutkassa bussin hiukan hiljentaessa lapset hyppasivat vauhdissa pois korit paansa paalla ja sisaan nousi vesipusseja ja hedelmia myyva nainen ja seuraavana mustaan pukuun pukeutunut herrasmies, joka aloitti pitkan ylistyspuheen ihorasvasta. Ja hammastyksekseni melkein jokainen matkustaja myos osti purnukan tata “elamasi parantavaa” ihme rasvaa.
El Salvador saa ehdottoman ykkossijan bussievaissa. Sen lisaksi maa vetaa kylla todella pitkan korren myos kanabussien musiikkipuolella. Pieneen Tacuban kylaan matkatessani bussin kattoon oli kiinnitetty 4 metri*1.5 metrin kokoista aktiivitehokaiutinkaappia. Kuskin paan ylapuolella killui nauhojen varassa DVD-soitin ja tv ja matkan ajan soitettiin karaokevideoita, eika mitenkaan hiljaisella voluumilla vaan tyyliin “mita kovempaa, sen enemman nautit”. Tunnin ajan matkustin discossa, jossa karaokevideolla lauloi yli-imela 70-lukutyylinen poikabandi.
USA -school BUS/chicken BUS TOP X
Kaikki naista maista (Mexicoa lukuunottamatta) kayttaa vanhoja jenkki koulubusseja julkisliikenteessa. Kaiki bussit ovat Blue Bird -yhtion tekemia, mutta silti paikallinen leima nakyy. Tassa TOP X -lista parhaista paloista:
*Parhaat Jamit: Jaettu sija El Salvadorin karaokepop-bussit ja Belizen reggaekarryt
*Paras yleisfiilis: Belizen reggaekarkelovaunut laulavine pappoineen
*Eniten pelkoa: Guatemalan bussiralli vuoristossa
*Paras koristelu/coolein auto: Guatemalan kaikki bussit
*Parhaat sapuskat: El Salvador, “oih - se suklaavanukas”
*Paras “perhe tunnelma”: Nicaraguan melonibussit -”kaikki jaetaan kaikkien kesken”
*Nopeimmat bussivaihdot: Guatemala, “rinkkasi on jo seuraavassa bussissa ennenkuin ehdit avata suutasi - sitten vain juoksuksi, etta ehdit itse mukaan”.
*
Kiipelya maissipelloilla, El Salvador
Hikoilen jo aamu seitsemalta. Taalla on sama aurinko kuin Guatemalassa - niin ainakin mulle kerrottiin - mutta se on paljon voimakkaampi etelaan pain kun mennaan. Kehoni ajattelee viela Suomen talvikeleja ja taalla on ainakin +35c jo aamusta -on siina eroa!
Kavelen pitkin maissipeltoja, mutta kavely on oikeastaan vaara sana, kun pellot kohoavat lahes 40 asteen kulmassa kohti taivasta kukkuloiden rinteilla. Kiipeilya maissien seassa! Tacuban kylan ymparisto on taynnaan maissipeltoja ja pienia kukkuloita laaksoineen. Alhaalla laaksoissa kasvaa kahvi isoina pensaina, marjojen punainen vari nakyy kauaksi vihreiden lehtien lomasta. Tamahan on kuuluisa maa kahvisaralla. On oikeastaan aika uskomatonta miten tuo punainen marja paattyy ihmisten kahvipyotiin ympari maailmaa muuntautuneena taksi himoja herattavaksi mustaksi myrkyksi tai siis nautintoaineeksi - kuinka vaan. Marjan sisalla on se salaisuus - kahvipapu!
Maissipeltojen valissa vastaani tulee kymmenia lapsia pukeutuneena puhtaan valkoisiin koulupukuihin. Kontrasti on hurja tomuisten majojen ja polyisten peltojen rinnalla. Miten noi paidat on noin valkoisia! Oma hien keltaruskeaksi varjaama paitani alkaa tuntua entista likaisemmalle.
Keltaisena hohtavien maissipeltojen valissa kavelevat miehet viljelyksilleen. Pitka viidakkoveitsi roikkuu vyotaisilla, kauluspaita on napitettu tiukasti kiinni ja paassa on comboyhattu. Jokainen pysahtyy jututtamaan outoa kulkijaa ja hymyilee valloittavasti.
Vaeltaessani takaisin kylaan jouduin ylittamaan useamman piikkilankaaidan. Viimeisen yli hyppasin hienolla loikalla silla seurauksella, etta kuului RAKS ja housut repesivat perseesta. Hieno, uusi leikkaus. Lisays INHO-listalle: piikkilanka-aita!
Jatkoin El Salvadorin halki vaeltaen aamut kahvipensaissa ja maissipelloilla. Seuraava yosija loytyi taiteilijatalosta Alegrian kylasta, eli “Ilon” kylasta. Talon nimi oli muuten “La casa alegria” eli “ilotalo”. Sinne saavuin myohaan illalla ja artesaanikahvilassa oli ruokalisalla Quesadilla - tama on Meksikossa ja Guatemalassa juustoa taynna oleva tortilla. Olin tosi nalkainen ja tilasin niita viisi. Luulin saavani tayttavan illallisen, mutta Quesadilla taalla onkin juustoleivos kermavaahdolla. Illalliseksi soin siis 5 leivosta, onneksi ei hammaslaakarini ollut nakemassa.
Tamakin kyla on taynna varia. Talot on maalattu sinisella, keltaisella, vihrealla ja vaaleanpunaisella. Iltaisin kylanraitille syttyy varikkaita valoja kauppojen eteen ja risteyksiin. Pienet nuotiot palavat kojujen edessa ja valaisevat talojen seinia loimullaan saaden varjot leikkimaan.
Aamuisella patikkamatkallani tulivuoren ympari seuraani liittyi Luis-niminen mies ja yhdessa vaelsimme pari tuntia ylos volcaanoa. Luis selvitti mulle eri kahvilajien eroja kavellessamme viljelysten ohi ja mina yritin parhaani mukaan kertoilla hanelle espanjaksi Suomen erikoisuuksia. Han tietaa nyt ainakin taman:
-Suomi ei ole Argentiinan eika USA:n naapurimaa (toisin kuin luultu)
-Suomi ei ole saari (ihan tosi!)
-Suomessa ei kasva kahvi eika maissi (tata han ei kylla meinannyt millaan uskoa)
-Suomessa kasvaa peruna ulkona ja tomaatti sisalla talossa (paljon naurua)
-Meilla on lisaksi “hunajaelaimia” ja Nokian matkapuhelimia ja enemman kuin sata ja tuhat jarvea (ihmettelya)
-Suomessa on hyvin kylmaa ja pimeaa (lisaa ihmettelya ja pitka hiljaisuus)
Ah, nama keskustelut ovat aina niin sivistavia!
Haliballoa sinne jokaiselle itsekullekin Nicaraguan tulivuorimaisemista!
Tulivuorijarven aalloilla
Askel rajan yli Meksikosta Guatemalaan ja nousen vanhaan varikkaaseen USA -koulubussiin. Auto on ihmisia taynna ja maalattu oranssinkeltaisenkukertavaksi. Perassamme leijuu sankka savupilvi, tama karry ei kylla menisi Suomessa katsastuksesta lapi.
Ensimmaisen matkan aikana sattuu ikava vastoinkayminen. Katolla matkanneesta rinkastani bussin apupojat vievat puoli kiloa tummaa suklaata - mika menetys! Tata ainetta ei taalta saa… Olisivat vieneet vaikka samassa taskussa olleen kirjan, mutta suklaani! Ryokaleet!
Menetyksesta aloin kuitenkin hiljalleen toipua antaessani avoimista ikkunoista virtaavan tuulen tuivertaa hiuksiani ja sieluni levata ohi vilistavissa maisemissa: vihreita kumpuilevia kukkuloita porraspeltoineen ja keltaisena hohtavine maissiviljelmineen. Hiekkaisilla teilla ja pienilla poluilla lampimalta nayttaviin puna-sini-violetteihin maya-asuihin kietoutuneet naiset kantoivat lapsiaan ja puutaakkojaan ja horisontissa nousivat harmaan utuiset jylhat tulivuoret kohti taivasta pilvien ylapuolelle. Kuski vaihtoi levya ja vieressani istuvat papparaiset alkoivat hyrailla musiikin mukana –Oh, tervetuloa Guatemalaan!
Minun lempipaikkani Guatemalasta loytyi Lago de Atitlan jarven rantakivilta, lahelta San Marcosin kylaa, pienesta rauhaisasta poukamasta suuren mangopuun alta.
Aamulla saa herata auringon ensisateisiin kun linnut alkavat visertaa puissa ja hymyilya isa-auringon lammittavien sateiden kanssa. Aamupalaksi tortillaa, avokadoa ja tomaattia, pari banaania ja mangopala seka minttuteeta. Sitten vaellus pienta polkua pitkin rantakalliolle, josta pystyi pitkalla loikalla sukeltamaan kymmenen metria alas jarveen. Mika loikka! Mika vedenrajaytys! Ja millainen jarvi! Pyha, voimakas kaste, jota ymparoivat pehmeaan vihreeseen verhoutuneet tulivuoret, joiden rinteet laskevat alas jarveen. Tulivuorten valissa laaksoissa majailevat pienet ja suuret kylat, joiden asukkaat ovat suurimmalta osin intiaanikansaa.
Uidessani takaisin rantaan ohitseni lipuvat paksusta puusta vuollut kalastajien pienet ruuhet, jossa kirjaviin intiaani asusteisiin pukeutuneet miehet nostelevat verkoistaan aamun kalasaalista hymyillen hekin auringolle. Kalat viedaan kotiin ja valmistetaan heidan perheittensa paivalliseksi ehka riisi tai maissimaidon ja tortillojen kera.
Polkujen varrelta erikokoisten ja hyvin varikkaiden kylien valista kulkija loytaa syotavakseen mangoja, avocadoja, appelsiineja ja minulle uutena herkkuna voi poimia pienista pensaista makean kirpeita punaisena hohtavia kahvipapuja - suoraan suuhun.
Iltaisin kylien lukuisista kirkoista laskeutuu hymnit ja laulut alas jarven rantaan. Illan hamarassa kylanraitilla myydaan lamminta suklaa-riisimaitoa, joka tuo mieleen kodin lammon ja saa minut tuntemaan oloni turvaisan pehmeaksi ja uneliaaksi.
Guatemalan alkuperaiskansa on taloudellisesti hyvin koyhaa, asuen mutatiililauta taloissaan, mutta heilla on iso sydan, vahva usko ja luja tahto kohti parempaa. Mayaintiaani juuret ovat taalla vahvat ja suurin osa ihmisista puhuukin lukuisia intiaanikielia espanjan sijasta.
Kylalla vastaani tuli viimeisen paalle laitettu teini-toyota karvanoppineen ja hyvin lujaa brittipoppia soittavine kajareineen.
Auton takaikkunaan oli isoin punaisin kirjaimin maalattu:
“Donde hay fe, hay amor
donde hay amor, hay paz
donde hay paz, esta dios
donde esta dios, no falta nada”
“Missa on uskoa, on rakkautta,
missa on rakkautta, on rauhaa,
missa on rauhaa, siella asuvat jumalat,
missa asuvat jumalat, siella ei ole koskaan puutetta”
Oispa hauska nahda tallainen tarra Suomessa perjantai-illan autorallin seassa :)