Vaella Laella

Maailman metropolista lahdimme huristelemaan bussilla ja kun kerran huristelemaan lahdetaan niin lahdetaan sitten kunnolla: matkasimme 15 tuntia Mexicosta San Cristobaliin jonne saavuimme aamuyon pimeassa. Kaupunki on Chiapasin osavaltiossa, parinsadantuhannen asukkaan “kyla” (kun vertaa Mexico cityyn!) Paikka on zapatista-hallintoinen, joka on jonkinlainen aari-siipi mayojen oikeuksien ajamisessa. Osavaltion asukkaista yksi neljasta on maya, mutta heidan oikeutensa ovat olleet poljetut. Vuosien varrella zapatistien ja armeijan valilla on ollut kahinoita ja jonkinasteinen jannite kaupungissa oli nytkin aistittavissa. Taman lisaksi paikka oli ulkoasultaan varikas (varikkaiden talojen jonot saa aina kysymaan miksi ihmeessa Suomessa ei kayteta vareja rakentamisessa??) ja muutenkin eloisa paikka. Kuulemma kaupungissa ei kulu viikkoa ilman isoja juhlia ja taman saimme huomata:)

Toisena San Cristobalin paivana kesken illallisen alkoi kadulta kuulua torven torahtelyja ja rumpuja ja ohi ajoi ilmapalloin ja seppelein koristeltuja autoja pillit vinkuen (kuin Intiassa konsanaan). Jonossa seurasi vimmattuna tanssivia perinneasuihin pukeutuneita transsi-tanssijoita ja kokonainen paraati muusikoita. Tassa vaiheessa pistelimme sapuskat poskeen ja painuimme kadulle katsomaan, mita tapahtuu. Ja siellahan tapahtui, oikea kansanvaellus kaupungin halki tanssien ja soittaen. Ei hajuakaan mita lie juhlitaan, mutta kiva kun juhlitaan, mukaan vaan:) No, juhlan teemakin selvisi vaelluksen myota, aloimme lahestya kirkkoa, joka on korkeimmalla paikalla kaupungissa ja esihuutaja kysyi; Kuka on pyhimyksemme? Ja juhlijat huusivat kirjain kerrallaan: M - A - R - I - A - Maria!Maria!Maria! Neitsyt Marian kuvia olikin siella taalla. Ja kirkkoonmeno oli myos erityinen elamys, eipa ole Suomessa tullut koettua karnevaaleja kirkossa. Kirkko oli sisalta koristeltu tuhansin kelta-puna-oranssein kukkasin. Pappi messusi edessa ja ulkoa raikui samaan aikaan torvisoittokunnan juhlasoitot. Ei siina viela mitaan, mutta kirkon pihamaa oli rakennettu huvipuistoksi: oli maailmanpyoraa, tormailyautoja ja karusellia, narunvetoa ja hattaraa. Uskonnollinen juhla ei ollut ainakaan turhan harras ja vakava vaan ilmiselva ilon ja ylistyksen juhla.

Seuraavana aamuna matkustimme San Pedro Chenalhon maya-kylaan 50 kilometrin paahan San Cristobalista. Kyla nayttaytyi aika surumielisena, asfaltoituna ja roskattuna. Oli aika absurdi naky nahda kylan mayamiehet istumassa kylan aukion laidalla hapsuiset perinnehatut paassaan juoden coca colaa. Osa miehista hoippui raitilla humalassa ja me valkonaama-turistit taisimme ensisijassa olla dollarin kuvia. Paadyimme ulos kylasta pikku-patikkaretkelle ylos kukkuloille maissipellon laitaa ja loysimmekin kivan spotin puiden suojasta vesiputouksen aarelta.

Retki maya-kylaan teki olon vahan surulliseksi; muinaisen alkuperaiskansan viisaudet tuntui olevan kaukana ja heidan jalkipolvensa elavan jossain traditioiden ja amerikkalaisen muovikraasan kuilussa. Paadyimme toteamaan jalleen ikivanhan viisauden, kuinka taytyykaan matkata kauas nahdakseeen lahelle: kaikki mita tavoittelee loytavansa ulkopuolelta loytynee viimekadessa lahempaa, omasta Sydamesta. Opettavainen retki kaikenkaikkiaan.

Ja niin oli myos maanantainen huima ratsastus-sessio San Josen kansallispuistoon… Mina, tokaa kertaa hevosen selassa ja Tuukka, ehka kerran enemman hevosen selassa ja hoplaa siita vaan ratsun selkaan ja menoks. Minun heppani alkoi pokkuroida jo eka risteyksessa, tuli huudahteltua pari suomalaista voimasanaa.. Noo, matka jatkui ja aika pian tuli selvaksi, etta retki tulee olemaan aika koettelemus, eritoten puusatuloihin ja vauhdikkaaseen vuorimaastossa ravaamiseen tottumattomille takapuolillemme. Huuh, mita menoa… Meidan oli pakko sanoa oppaallemme puolimatkassa etta sorry, mutta voitasko kaantya takasin. Sen verran hellaksi meni takalisto, etta sina iltana soin illallisen seisaaltaan ja Tuukka-doctor sai teipata minut rasvataitoksin. Heh. Ja tuli sanottua Tuukalle, etta saa toteuttaa haaveilemansa Mongolian heppavaelluksen itekseen. Mutta ehka olisi ollut parempi olla vannomatta.

Eraana laiskana iltapaivana pohdimme sitten matkan jatkoreitteja. Toisaalta oli hinku meren rantaan, mutta toisaalta kutkutus Guatemalaan (kiitos Jussin sydan-hehkutteluiden)… ja sita sitten tuumailimme, etta Yucatan ja meri vaiko Guatemala… No entas Guatemalan lapi merelle Belizeen, kysyi Tuukka. Joo! Sanoi Hilja. Eli nyt sitten aiomme matkata pohjois-Guatemalan lapi Belizeen. Reitille Guatemalassa osuu Tikalin viidakossa sijaitsevat maya-pyramidien rauniot. Meksikoon palajamme sitten jouluksi…

Aurinkovoimaa***