Vaella Laella

Onnellisesti Meksikossa! Liihottelimme ilmojen halki Tuukan kanssa eri reitteja, ei silla etteiko matkaseura olisi kelvannut valtameren ylilentelylle… Tuukka kun palaa vasta huhtikuussa ja Venezuelasta ja mina tammikuussa ja Meksikosta niin oli edullisinta ottaa liput eri firmoilta. Kavin siispa katsastamassa paljon-puhutut USA:n turvallisuustarkastukset Dallasissa (joiden vuoksi olin myohastya jatkolennolta). Meksikon koneessa sitten tasaillessani hengitysta lueskelin Meksikon maahantuonti-rajoituksia, huomasin etta maahan saa tuoda max 12 rullaa filmia… HEH, mietin kuinkahan kay Tuukan, jonka repussa on satakunta filmirullaa…

Tuukka olikin jo luullut minun jaaneen Dallasiin, kun sovitusta tapaamisajasta oli jo yli tunti Ciudad de Mexicon lentokentalla… Koneeni matkaajat paastettiin ulos kahdessa erassa ja niinpa kentalle paasy hiukan kesti… Onnekasta oli tormata Tuukkaan lentokentan kaytavalla ja ihmetella yhdessa sijaintia maapallon talla laidalla. Ja hupia oli myos kuulla, etta Tuukalla ei ollut tietoakaan filmin maahantuonti-rajoituksista, joten han oli oikein erikseen pyytanyt tullimiesta katsomaan reppunsa kasin, ilman lapivalaisua, kun siella on niin paljon filmia. Eika ollut tullivirkailija moksiskaan.

Ensivaikutelma Mexicosta oli chilli ja chilinen… Maailman suurin kaupunki nayttaytyi sunnuntai-paivana ihmeellisen leppoisana paikkana. Yksi kaupungin keskuspuistoista, Alamedan puisto oli tapotaynna vapaapaivan viettajia, ihan festarimeiningilla: esiintymislavoja, kojuja, musikantteja. Mutta ei humalaisia hoipertelijoita:) Vaenpaljoudestaan huolimatta rauhaisaa yhteiseloa. Menoa partioivat sombrero-hattuiset poliisit hevosten selasta. Puistopaivan friikein kokemus oli paikallinen joulusirkus, jossa pellet, breikkaajat ja tanssitytot sikin sokin pistivat parastaan, loppukliimaksina he jorasivat joululaulujen tahdissa ja karauttivat bussin katolta vilkuttaen eteenpain, mukana tietysti myos itse Joulugubbe!! Ja Feliz Navidad raikui. Jokseenkin kornia suomalaisiin silmiimme etelan auringon paahteessa. Mutta suloista. Yleisestikin ottaen joulu ei voi olla nakymatta ja kuulumatta, Mexicon historiallisten rakennusten kyljet oli maasta katon rajaan jouluvaloissa, samoin lukuisia kaikissa maailman vareissa saihkyvia joulukuusia nakyi katukuvassa. Ja mika hupsuinta, Plaza de la Constitutionille (kaupungin keskusaukio) oli jaadytetty tekojaa, jota olikin jatkuvasti masiinat jaadyttamassa, lampotila kun kuitenkin kiirii yli +20. Jaan reunalla partioi ambulanssit ja rescue-ryhma luistimet ja polvisuojat jalassa, kyparat paassa, valmiina tositoimiin, pelastamaan jaalle muksahtaneita. Tsih.

Paadyimme juurruttautumaan Mexico cityssa useamman paivan, paikka kun osoittautui meille mainettaan rauhaisampana. Seikkailimme yhden iltapaivan myos laheisilla Teotihuacan pyramideilla. Paikka on esi-tolteekkien tai atsteekkien (ei varmaa tietoa kumpien) valtava muinaisalue. Aluetta hallitsee vielakin Aurinkopyramidi, jonka paalle kipuaminen oli ihan huima elamys; puhdas tyyneys ja rauha valtasivat meidat, kun istahdimme pyramidin huipulta katsomaan yli muinaisen valtakunnan.

Kaupungissa markkinakadulla meidat pysaytti paikallisen elokuvayhtion edustaja joka etsi extraajia DragonBall elokuvan Meksikon kuvauksiin… Niin, meille olisi siis roolia tarjolla leffaan 700 peson viikkopalkalla… Meidan tie nayttaa kuitenkin vievan etelaan, joten emme taida jaada jumittamaan paakaupunkiin pitemmaksi aikaa. Vahan aikaa kylla harkittiin, sen verran hulluja ollaan molemmat.

Soyaburger-baarissa (kylla, semmoinen loytyi, muuten kasvisruokailu vaatiii omatoimisuutta, kun meksikolainen ruokavalio on hyvin lihaisa) tapasimme Noen, joka on valokuvaaja (Tuukalla on tapana vetaa magneetin lailla toisia valokuvaajia puoleensa) ja hanen seurassaan vietetyn iltapaivan aikana maistelimme muun muassa paikallista sima-sahtia “pulqueta” Noen ja kadunmiesten kanssa.

Roberto, Noe ja Tuukka siemailevat Pulqueta.

Vierailimme myos Noen kotikylassa Xochimilcossa Mexico Cityn laitamilla. Xochimilcon erityisyys oli “kelluva puutarha”, muinaisten azteekkien maanviljelyskanavat, joiden varsilla on nyt jos jonkinlaista puutarhaa ja samoin vetta pitkin kulkee pienilla lautoillaan niin kukkakauppiaat kuin musikantit. Saimme seilata pienen retken Noen ystavan laivalla ja valilla kohdalle pysahtyi trubaduuri-laivoja, joista ilmoille raikui perinteisia serenaadeja “Besa me muchooo” ja sita rataa…

Nyt kotimaan itsenaisyyspaivan iltana olemme valmiit yon yli nukuttuamme jatkamaan matkaa kohti etelaa, luvassa on 18 tunnin bussikorottely San Cristobaliin ja sen laheisiin maya-kyliin… Reissumieli on korkealla ja nyt kun alkaa olla juurtunut maahan valtameren toisella puolen, alan todella tiedostaa taman ihanan loman, johon on mahdollisuus ja kaikki ne ennalta-arvaamattoman kutkuttavat seikkailut, jotka odottavat nurkan takana…. Valoa valoa Suomen kaamos ja voikaa hyvin rakkaat ihmiset, halausta ja lempeaa lampoa***